Yrittäjän päivä

Tässä muutama päivä sitten some täyttyi erilaisista yrittäjätarinoista, kun vietettiin kansallista yrittäjän päivää. Tämä teksti sai aiheensa niistä. Kirjoitan siitä huolimatta, että minulla itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta yrittäjyydestä. Nostan hattua korkealle niille kavereille, tutuille ja tuntemattomille, jotka ovat polkaisseet oman yrityksen pystyyn, työllistäneet itsensä ja kasvattaneet mahdollisesti toimintaa tässä vuosien varrella. Oikeasti arvostan teitä. Sitä työn määrää, mikä yrittäjäpolun alkuvaiheessa moni joutuu tekemään, ei oikein pysty kuvittelemaan. Varsinkin, jos yritys ei synny esimerkiksi opiskeluaikana sivutuotteena, vaan oman palkkatyön ohella. Ne kuukaudet, kun pitää irtaantua palkkatyön turvallisuudesta ja heittäytyä yritykseen, joka ei vielä pysty maksamaan minkäänlaista palkkaa, ovat monelle ratkaisevat. Toinen kynnys lienee ensimmäisen työntekijän palkkaaminen, rekrytointi kun voi mennä ihan metsään ja työntekijän irtisanomisturva on ehkä jopa kohtuuttoman vahva. On erinomaisen hyvä, että erilaisia kevytyrittäjyyden muotoja on syntynyt palkkatyöntekijän ja toiminimiyrittäjän väliin. Silti tällaiset eivät sovi kaikille, mutta monelle kyllä. Sen verran olen itse pyöritellyt yrittäjämietteitä päässäni, että muutamassa koulutuksessa, joihin olen osallistunut, on pitänyt pohtia oman yrityksen perustamista. Toinen oli joogaopettajan koulutus ja toinen hevoskouluttaja, koulutuksen piilotettu lupaus oli se, että näillä eväillä voit myös työllistää itsesi omassa yrityksessäsi. No eihän siinä niin käynyt, onneksi en saanut vietyä suunnitelmia paperia pidemmälle. 

Mitä sitä sitten yrittäisi? Mistä tietää, että on keksinyt niin timanttisen bisnesidean, että se kannattaa? Ei mistään, kokeilemalla. Katsoessani tuntemiani yrittäjiä näen, että osa heistä on valinnut ikäänkuin takuuvarman reitin, koulutuksen josta hankitulla ammattiosaamisella on mahdollista nykymarkkinassa työllistää itsensä pienyrittäjänä. Näitä on. Sitten on aika villejäkin ideoita, joissa virta on vienyt johonkin suuntaan ja aloittaessa ei ehkä ole ollut ihan selvää, minkälaiseksi yritys vielä muotoutuu. Silti sekin voi kannattaa. On myös kaatuneita yrityksiä ja särkyneitä haaveita. Hyvinvointialan someja seuratessani todella moni tili tuntui kiittelevän asiakkaita ja hehkuttavan sitä, miten ihanan vapaata elämä on nyt kun on uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi. Silti ihan profiiliakaan katsomalla ei oikein käynyt selväksi, MINKÄ alan yrittäjästä on kyse. Mitä hän varsinaisesti tekee, mitä palveluita tai muuta hän tarjoaa? Todella moni heistä sitten kuitenkin käy päivätöissä muualla, ja siinä voi sitten pohtia, kumpi on se varsinainen päätyö, palkkatyö vai yrittäjyys. Aina ei toki tarvitse valita, mutta jos 95% sisääntulevasta rahasta maksaa palkanlaskenta ja yritys tuottaa satunnaisia kymppejä, ei ehkä voi ihan yrittäjyyden tuomaa vapautta hehkutella muuta kuin omassa päiväunitodellisuudessa. Tai jos puolisolla on hyvät tulot, joilla pääosin elellään. Väitän, että erittäin, paino sanalla erittäin, harvalla yrittäjällä on yritys sillä mallilla, että luotettava säännöllinen tulovirta takaa pitkät ihanat ja vapaat aamut. Kyllä se siellä isoillakin summilla yritettäessä on aika epävarmaa touhua, kertaluonteiset tulot voivat olla isoja mutta tulovirtaa ei sillä tavalla ehkä ole. Hyvän yritysidean voi jalostaa sellaiseksi että se myydään pörssiin ja siitä saa yhden kerran kunnon tienestit. 

Monella alalla on jo aikaisemmin ollut kokeilevia yrittäjiä ja on tällä hetkellä toimivia yrittäjiä, joten niistä on hahmoteltavissa varsin realistiset laskelmat sille, mitä voi tulla ja mitä menee. Esimerkiksi läheltä seuraamani hevosala on niitä, joissa on todella vaikea tehdä toimintasuunnitelmaa paperilla sellaiseksi, että se jättäisi viivan alle plussaa. Päälle se, että hevosten kanssa voi isot menot tulla yhtäkkiä ja pyytämättä. Jos hevostoimia tarjoaa asiakkaille, pitää hevosten olla terveitä ja tehtäviinsä sopivia, mikä voi muuttua yhdessä yössä. Asiakkaiden kyky ostaa hevosharrasteita on suoraan verrannollinen esimerkiksi seudun työllisyystilanteeseen ja moneen muuhun, onko vanhemmilla rahaa maksaa lapsille joku ponikerho vai ei. Aikuinen harrastaa mitä haluaa ja on monesti valmis maksamaan enemmän siitä, että saa harrastaa juuri siten kuin tahtoo. Mutta aikuisten toiveita on sitten vaikeampi täyttää, usein laatua vaaditaan ihan eri tavalla. Ja jos tarjoaa asiakkaille jotakin, palvelua tai myytäviä tuotteita tai mitä tahansa, niitä asiakkaita ja heidän vaatimuksiaan pitää kestää. Kaikkia ei voi millään miellyttää, joten negatiivinen palaute on ainoastaan ajan kysymys. Olen sellaisenkin hevosalan yrittäjän kanssa asioinut, joka oli niin allerginen negalle, että alkoi etukäteen uhkailemaan minua, mitä hän aikoo tehdä, jos alan levittää hänestä hänen liiketoimintaansa haittaavaa huhua. Ilmeisesti hänkin on nykyään luopunut hevosalan yritystoiminnasta, ja varmaan hyvä niin. Monelle meistä yrittäjän elämän epävarmuus on vaan liian iso stressitekijä. Yksi vaihtoehto on sitten kehittyä omassa spesiaalijutussaan niin hyväksi, että asiakkaita riittää joka tapauksessa. Erään hevosten kehonhuollon alan yrittäjän tiedän tällaisenkin, töitä olisi 24/7 ja vielä enemmän. 

Rahan ja yrittäjyyden suhde on mielenkiintoinen, läheinen ja kimurantti. Yritystoiminnan ensisijainen tarkoitus on tehdä voittoa, se on koko homman pointti. Osuustoiminta on erilainen yritysmuoto, firmassa jossa minä olen töissä funktio on tuottaa etuja ja palveluita asiakasomistajille edulliseen hintaan, ja mahdollinen voitto käytetään liiketoiminnan kehittämiseen. Yksityisessä yrityksessä voitto voidaan myös jakaa omistajille. Yritysmuotoja on erilaisia, mikä niistä kannattaa valita vaihtelee vähän yrityksen koonkin mukaan, mutta myös oma mieltymys vaikuttaa. Itse näen niin, että jos tästä nyt perustaisin yrityksen, se olisi joko kevytyrittäjähomma tai osakeyhtiö, muita muotoja en harkitsisi henkilökohtaisen vastuun takia. Silti oikeastaan ainoa muoto, jota olen todellisuudessa edes harkinnut, on holdingyhtiö varainhallintaa varten. Toistaiseksi varani ovat kuitenkin niin pieniä, ettei hommasta ole vielä mitään hyötyä, mutta verotuksellisesti se kannattaisi perustaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jos sellaisen aikoo hankkia. Saa nähdä. Paljon on puhetta ollut siitä, onko sijoittaminen yrittäjyyttä. Sijoittaja on yrityksessä omistaja, ei yrittäjä. Kuitenkin minä näen sijoittamisessa paljon yhtenevyyttä yrittämisen kanssa sikäli, että se voi sijoittajalle olla keino hankkia tuloja tai lisätuloja oman työn ohella. Sijoitusomaisuutta pitäisi olla ainakin useampi sata tuhatta, ennenkuin siitä voi tehdä päätyön tai jättäytyä elelemään sen varaan. Sijoittaa voi niin monella eri tavalla, joku on erittäin aktiivinen, seuraa ja laskelmoi, ostaa ja myy, toinen taas lähinnä lykkää rahaa johonkin ja unohtaa sen olemassaolon samantien. 

Useimmiten yrityksen perustamiseen tarvitaan ainakin jonkin verran alkupääomaa. Esimerkiksi hevosalan yrityksen perustaminen nollasta on ihan törkeän kallista touhua, jos pitää ostaa tiloista lähtien kaikki. Se on niin käsittämätön bisnesidea ettei siihen varmaankaan saa mitään starttirahoja edes. Silti moni sitä tekee, jo hankituille tai muuten haltuun ajautuneille tiloille pyritään saamaan aikaan jollain tasolla tuottavaa toimintaa. Tarjotaan tallipaikkoja asiakkaille, ratsastustunteja, nykyään aina vaan enemmän sosiaalipedagogista tai jollain tavalla kuntouttavaa hevostoimintaa, hevosavusteisia hyvinvointipalveluita jne. Kaikissa täytyy heti alusta lähtien noudattaa välillä aika kryptisiäkin ohjeistuksia, säädöksiä ja lakeja, maksaa maksut ja hoitaa hommat jottei tule jälkipyykkiä. Toisaalta hevosalalle voi ajautua yrittäjäksi helpommallakin, esimerkiksi käymällä hevoshierojakoulutuksen tai kengittäjän koulutuksen, ei tarvitse tehdä kauhean suuria alkuinvestointeja vaan aktiivista asiakashankintaa. Sama pätee varmaan suunnilleen kaikkiin aloihin. Jos yritysidea on myydä jotakin tuotteita, ensin pitää hankkia varasto ja sitten alkaa myydä sitä. Siinä on paljon rahaa kiinni, ja jos kauppa ei käy, tulee ongelmia. Toisaalta jos kauppa käy liian hyvin, tulee siitäkin ongelmia. Ostaminen ja myyminen ketjuttuvat herkästi, on hankalaa olla itse se porras, jonka täytyy maksaa tavarat tukkuun jotta ne saa omaan varastoon, mutta asiakas ei maksakaan laskuaan. Silloin yrittäjällä on rahaa kiinni moneen suuntaan yhdessä tavarassa. Kaikki tällainen pitäisi pystyä minimoimaan, kun yrityksen toimiala ei ole luotonanto. Ylipäätään ihmisten maksuintoisuus on nykypäivänä mielestäni huolestuttavasti laskenut. Ajatellaan, että ei se ole niin justiinsa maksaako heti, ensi kuussa vai ollenkaan. 

Varmaan suurin syy, miksi minä en ole perustanut yritystä, on etten ole keksinyt riittävän hyvää ideaa. Kyllä minäkin mieluummin työskentelisin omassa yrityksessä kuin palkkatyössä, mutta koska mikään pallottelemistani ideoista ei ole tuntunut pääsevän alkua pidemmälle, olen jäänyt. Ja ylivoimaisesti helpoimmallahan ihminen pääsee, kun vaan käy töissä. Ei yrittele eikä sairastele, työskentelee vaan. Holdingyhtiön perustaminen ja sinne rahan tunkeminen on ehkäpä yrittäjyyden helpoin muoto, jos sitä nyt siis voi sanoa yrittäjyydeksi ylipäätään. Se että on yritys ei välttämättä vielä tee yrittäjää. Mutta siis alkupääoman kerääminen on vielä työn alla tuon suhteen, ja voi olla että siihen se jääkin. Miksi ideoita ei synny? Se taas varmaan johtuu siitä, että en ole tiennyt tai osannut muotoilla itselleni sitä kuka olen, joten en ole osannut sanoa, mitä tarkkaan ottaen elämältä haluan. Ihminen voi syntyä ja kasvaa sellaisessa mindsetissä, jossa hän kuvittelee tietävänsä tarkalleen, mitä tavoittelee elämässään, mutta se ei olekaan totta. Häneen on iskostunut jossain varhaisessa vaiheessa käsitys itsestä, joka ei pidä paikkaansa. Tai voi olla, että joku kasvaa ilman käsitystä itsestään, näin on usein narsistin läheisillä. Henkilön olemassaolon tarkoitus on olla sitä, mitä narsisti kulloinkin tarvitsee, joten hänelle itselleen ei kehity käsitystä itsestään erillisenä, omana olentona. Näin on todella vaikea määritellä, kuka on ja mitä tahtoo. Yritä siinä sitten. Tai henkilö voi kasvaa täyttämään vaikkapa vanhempien odotuksia ja tällä tavoin olla itselleen ihan vieras. Tai hän voi saada olla alusta lähtien ihan juuri sellainen kuin on, häntä saatetaan tukea kiinnostuksissaan ja pyrkimyksissään, jolloin hänelle muodostuu minäkuva ja todellista minää vastaava identiteetti, jonka varaan on mahdollista ideoida vaikka kiinnostuksia vastaava bisnes. 

Ilmankin yrittäjyyspohdintoja ihmisen olisi hyvä jossain vaiheessa elämäänsä päästä niin sanotusti linjaan itsensä kanssa. Tehdä identiteettityötä, ymmärtää vähän sitä kuka on ja millainen on, jotta pystyy myöntämään itselleen ja sanomaan ääneen, mitä haluaa. Mistä pitää ja minkälaisia asioita toivoo elämäänsä, ja mitä oikeastaan mieluummin jättää väliin. Yrittäjyyteen tämä liittyy sillä tapaa, että on kuitenkin hiukan eri asia tehdä jotakin ihan vaan pelkästään rahan takia, tai sitten kiinnostuksesta aiheeseen. Ihminen uupuu, jos tekemisen ainoa motivaattori on tulo. Esimerkkinä taas minä ja monen mielestä varmaan naurettava holdingyhtiöni, minua ihan vilpittömästi kiinnostaa rahoitus ja jostain syystä ymmärrän talousmekaniikkaa huomattavasti paremmin, kuin normaalia matematiikkaa. Oma identiteettityöni alkoi noin 35-vuotiaana, mistä olen aikaisemminkin kertonut. Nyt 42-vuotiaana alan hiukan ehkä ymmärtää, kuka olen, millainen olen ja mistä pidän. Jäätävää tässä on se, että muistan sanoneeni näitä asioita lapsena ääneen, olen siis jossain määrin silloin tiennyt, mikä minua kiinnostaa ja mikä ei. Miksi se on kadonnut matkan varrella niin pitkäksi aikaa? En tiedä. Mikä minua kiinnostaa maailmassa kaikkein eniten? Minä haluan oppia ratsastamaan. En hyvin, vaan ihan vitun hyvin. Se on aina ollut se juttu, mutta on ollut sitä, tätä ja tota, minkä takia en ole osannut ajatella sen olevan, tai en ole voinut ääneen myöntää sen olevan se juttu. Hevosalalla vielä ei ole trendikästä sanoa pitävänsä ratsastuksesta, sosiaalisesti hyväsyttävämpää on sanoa ensisijaisesti pitävänsä hevosista hevosina ja ratsastus on sivuseikka. Näinhän se onkin, en minä missään tilanteessa haluaisi riistää hevosia voidakseni ratsastaa. Mutta silti se tunne ja tekniikka, mikä ratsastuksessa on, on yksittäisenä asiana numero yksi minun kiinnostuksissa. 

Miksi se ei ole oma terveys tai hyvinvointi, tai lähimmäisten terveys, ilmastonmuutos, jokin sosiaalisesti ja eettisesti hyväksyttävämpi asia? En tiedä, se ei vaan ole. Jos joku lähimmäinen kävisi vastaavaa pohdintaa, päätyisivät he todennäköisesti myös nimeämään omaksi ensimmäiseksi kiinnostuksen kohteekseen jonkin sellaisen asian, joka on heidän itsensä itsekäs kiinnostus, ei minun terveys tms. Ihmisellä on tarve sosiaaliseen liittymiseen, mutta ihminen koostuu geeneistä, joilla on tarve ensisijaisesti jatkaa omaa kulkuaan sukupolvissa eteenpäin. Ihminen on 100% sukua itselleen, vain 50% sukua lähimmille sukulaisilleen. Tottakai hän valitsee itsensä ensin, se on geeneissä. Jos ei valitse, vaan uhraa itsensä ja laittaa toiset itsensä edelle, seuraa henkistä pahoinvointia ennemmin tai myöhemmin. Väitän, että vilpittömästi kukaan ei voi täysin hyvin tilanteessa, jossa elää palvellakseen toisia ihmisiä, heiltä kun ei koskaan saa kuitenkaan riittävästi takaisin. Varsinkin naiset Suomessa ovat vuosikymmeniä eläneet sellaisessa kulttuurissa, että itsen edelle kuuluu asettaa naapureista lähtien kaikki. Pitää uhrautua ja pitää nähdä toiset itseä tärkeämpinä, jotta täyttää oman paikkansa maailmassa. Mutta se johtaa aina ja väistämättä kovakalloisimmallakin Justiinalla lopulta siihen tunteeseen, että itse on arvoton siinä missä muut ovat niin tärkeitä. Se että pistää itsensä omassa tärkeysjärjestyksessään toisten edelle ei suoraan tarkoita sitä, että käytännössä talloisi toisten oikeuksia. Tai se voi ilmetä hyvinkin itsekkäänä käyttäytymisenä, kun ei ole kokemusta siitä, miten arvostaa itseään ja silti toimia sosiaalisesti hyväksyttävillä tavoilla. 

Mutkan kautta takaisin yrittäjyyteen, miten minä 42-vuotias pitkään ratsastamatta ollut huonokuntoinen naisihminen yhdistän kiinnostukseni ratsastuksen yrittämiseen? No en todennäköisesti yhtään mitenkään. Jos olisin ollut koko elämäni yhteydessä omaan itseeni, tuntenut itseni ja tiennyt mitä haluan, olisi se ehkä ollut nuorempana mahdollista. Nyt ikä rajoittaa jo sen verran, että niin runsas harjoittelumäärä ei enää vaan ole mahdollista, jolla taidot kehittyisivät niin hyviksi, että voisin kaupallistaa oman ratsastukseni. Se on muutenkin tosi kilpailtu ala sekin, taitavia on paljon ja maksavia asiakkaita vähän, kaikki kun osaavat jonkin verran. Mutta onneksi ei ole pakko yhdistääkään, voin elää niinkin että käyn palkkatöissä ja siitä saamallani rahalla ostaa oppimista. Tästä kirjoituksesta näkee hyvin senkin, miten oma mindsettini on muuttunut tässä viime aikoina. Vielä vuosi sitten en olisi missään tapauksessa sanonut tällaista ääneen. Minä ja holdingyhtiö, minä ja ratsastus, minä ja ratsastamisen kaupallistaminen. Olisin tasan pitänyt haaveeni salassa ja hävennyt niitä, koska olisihan se nyt ihan liikaa kuviteltu. Ei minusta olisi, en minä ikinä pystyisi, enhän minä nyt oppisi ja eihän tästä nyt tulisi. Olisin pyörittänyt samaa kelaa, jota olin kuullut ja toistanut itselleni vuosikaudet. Onneksi mieltään voi muuttaa ja tänään voin sanoa näin, huomenna jotain ihan muuta, ja se on täysin ok. Voin olla juuri sellainen kuin olen, eikä se ole keneltäkään pois. Minun ei tarvitse hävetä itsekkyyttäni siinä, että olen oma itseni. Jos ja kun se ei sovi kaikille, sekin on ihan ok. Yksi keino rikkoa tabuja on puhua ääneen rahasta, ja sekin motivoi taas näitä tekstejä. Minusta rahasta pitäisi puhua paljon lisää, se on liian vaiettu aihe edelleen. Itse havahduin omaan taloudellisen tilanteeni ongelmallisuuteen nimenomaan rahapuhetta kuultuani, tein korjausliikkeen ja nyt ehkä mahdollisesti voin herätellä jonkun toisen tekemään samaa. Löytämään itseään ja omaa kiinnostustaan.