Haavoittuva narsismi

Olen kirjoittanut narsismista aikaisemminkin. Kyseessä on piirre, jota meiltä kaikilta löytyy jonkin verran. Jos ihmisellä ei olisi yhtään narsistisia piirteitä, hän olisi melko varmasti hukassa elämässään. Näiden piirteiden tarkoitus on suojella meitä ja puolustaa meitä toisia ihmisiä vastaan. Joillain meistä kuitenkin nämä piirteet korostuvat ja nousevat asteikolla. Varsinaisesti narsistista puhutaan, kun piirteet hallitsevat persoonallisuutta. Tällöin kyseessä on persoonallisuushäiriö, jotka yleensä ovat hyvin syvällä ja tiedostamattomissa, mutta vaikuttavat päivittäiseen elämään ja toimintaan. Narsismi kuuluu niin sanottuun dark triad kolmikkoon, joka edustaa persoonallisuuksien ns pahispäätä. Kaiken huipulla keikkuu psykopaatti, joka on vielä narsistia pykälän verran hurjempi tyyppi. Sanotaan, että kaikki psykopaatit ovat narsisteja, mutta kaikki narsistit eivät ole psykopaatteja. Kolmas kaveri on macchiavellismi, joka suomeksi tarkoittaa erittäin manipulatiivista persoonaa. Narsisti on nykyään muodikas termi, varmaan jokainen meistä on kuullut kuinka jonkun eksä on ihan hirveä narsisti. Tilastollisesti tämä ei pidä paikkansa, narsisteja ei ole niin paljoa, että jokaisen eksä voisi sellainen olla. Mutta kuitenkin sen verran heitä on, karkeasti 5-10% väestöstä luokkaa, että jokainen meistä elämässään törmää sellaiseen. Jotkut peilissä. Narsismi voidaan jakaa alatyyppeihin, joista haavoittuva narsisti on mielensäpahoittaja ja tylyttää toisia siksi, että hänellä itsellään on heikko itsetunto. Mahtipontinen narsisti taas oikeuttaa itselleen mitä tahansa ja muille ei oikeastaan mitään, hänhän on omasta mielestään muita parempi joka tapauksessa. Meillä Suomessa on pitkät perinteet varsinkin naisten kesken olla haavoittuvia narsisteja. Se kulkee suvussa, ylisukupolvisina taakkasiirtyminä ja traumoina. 

Narsismin on todettu olevan perinnöllistä, mutta geneettistä narsismia aiheuttavaa komponenttia ei ole onnistuttu identifioimaan. Tieteen veikkaus onkin, että narsismi periytyy kasvatuskäytännöissä ja lapsuudenkodin ilmapiirissä, ei biologisessa materiaalissa. Alttius siis periytyy, ympäristö laukaisee. Läheskään kaikki narsistit eivät kiduta puolisoitaan henkihieveriin. Suurempi osa heistä estää lapsiaan kasvamasta omiksi itseikseen. Toinen ihminen on olemassa narsistille vain tämän tarpeita ja niiden tyydyttämistä varten, ja tähän asetelmaan istuu myös vanhempi-lapsi suhde, ei pelkästään aikuisiän parisuhde. Koska narsistin vanhempi hyvin todennäköisesti narsisti, voi olla, että narsisti itse ei ole koskaan saanut mallia siitä, minkälaista on olla terveessä ihmissuhteessa ja yhteydessä toisiin ihmisiin ilman vallankäyttöä. Narsisti käyttää aina valtaa. Se mikä narsistin erottaa psykopaatista on tunne. Narsistin tunteet ovat valtavia, yli äyräidensä pursuavia. Oli kyse sitten katkeruudesta, mustasukkaisuudesta, onnesta tai pettymyksestä, narsisti todella tuntee, siinä missä psykopaatti ei tunne mitään ellei erikseen halua. Narsisti voi olla jopa niin ilkeä, että tahtoo aiheuttaa toiselle ihmiselle pahaa, tahtoo että toista ihmistä sattuu ja tämä kärsii. Psykopaattia ei kiinnosta, mutta hän voi toki kiusata muita vaikkapa tylsyyksissään. Moni narsisti ei ole ihan syvässä päässä, liikkuu eestaas periaatteessa normaalien tunnesisältöjen ja narsismin välillä. Moni narsisti ei myöskään ole johdonmukainen, vaan riippuu päivästä ja tilanteesta, miten hän juuri tällä kertaa reagoi. Narsistiin pätevät ihan samat mielenterveysongelmien lainalaisuudet, kuin muihinkin, lähtien suoliston läpäisevyydestä, heikosta ravinnosta ja unen vähäisyydestä, ja niin edelleen. 

Persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin suhteellisen pysyviä, siinä mielessä parantumattomia, että ne istuvat todella tiukassa sekoittuneena siihen, kuka ja mikä ihminen itselleen oikein on. Omaa identiteettiä on vaikea lähteä pilkkomaan ja kyseenalaistamaan, varsinkin jos ja yleensä kun narsisti ei koe omassa olemisessaan mitään väärää, ihmeellistä tai ainakaan sairaudellista. Sairaus narsismi kuitenkin on, vakava sellainen, koska se aiheuttaa narsistin ympärille niin valtavan määrän kärsimystä. Ensisijainen vaatimus ja edellytys narsismista paranemiselle onkin se, että narsisti itse todella tahtoo muuttua. Mikään muu ei saa häntä muuttumaan, ei vaikka kuinka ymmärtäisi ja rakastaisi. Päin vastoin narsistin tukeminen yleensä pahentaa hänen toimintaansa, koska hän tekee aina sitä, mikä hänelle itselleen on kannattavaa. Parisuhteissa on mahdollista sellainenkin kuvio, että toinen on narsisti ja toinen hänen tukijansa. Tällöin narsistinen väkivalta ei välttämättä kohdistu puolisoon, vaan se voi kohdistua muualle. Perheissä lapsen tilanne on kaikkein heikoin silloin, kun toinen vanhempi on narsisti ja toinen tukee häntä. Lapsen puolella ei ole kukaan, eikä lapsi näe kenenkään laittavan narsistille vastaan. Lapsi ei opi mistään, miten normaaliksi itsenäiseksi itseksi kasvetaan, kun hän on olemassa vain narsistin tarpeita varten. Hän voi olla syyllinen, aiheuttaja, taakankantaja, aikuisen psykologi tai hoivaaja, mitä ikinä tarvetta narsistinen vanhempi kokeekaan. Narsistisessa perheessä lapsi kasvaa ilman yhteyttä toisiin ihmisiin, ilman todellista yhteyttä vanhempiinsa. Hän saattaa jäädä kokonaan ilman kokemusta siitä, että hän olisi rakastettu ja arvostettu, tai että hän olisi turvassa kotonaan ja vanhempiensa luona. 

Narisisti-vanhemman lapsi voi kasvaa ilman minuutta. Jossain vaiheessa elämäänsä tällainen ihminen yleensä havahtuu sisällään olevaan tyhjyyteen, siihen ettei ole mitään eikä kukaan. Koska narsistinen vanhempi ei ole tukenut lapsen itsenäistymistä, ei kannustanut minän kehitykseen eikä omaan itsellisyyteen. Lapsi on ollut vanhemmalle tunnesisältöjen peili, aikaansaaja ja kantaja. Narsisti voi olla esimerkiksi kateellinen lapselleen, syyttää lasta asioista joita ei kestä itsessään, tai täyttää lapsen kautta omia haaveitaan. Sillä mitä lapsi itse tahtoisi tai toivoisi, ei ole narsistisessa perheessä sijaa. Sen takia lapsi oppii, että hänen haluamisillaan ei ole mitään merkitystä, hänen tehtävänsä on olla muille ihmisille sitä, mitä he hänestä haluavat. Hän ei koe olevansa yhtä arvokas kuin toiset, ja hänestä voi tuntua siltä, ettei häntä voi rakastaa. Hyvin helposti käy niin, että mikäli narsistin lapsi ei havahdu omaan olemiseensa vaan menee elämässään eteenpäin ja saa omia lapsia, hän siirtää saamansa narsistisen kasvatuksen omalle lapselleen. Tai vaihtoehtoisesti hän havahtuu sen verran, että kasvattaa lapsensa vallan ilman rajoja tai puuttumista, koska ei halua toistaa ainakaan niitä virheitä, joita hänen kohdallaan on tehty. Jos narsistin lapsi herää tilanteeseen ja lähtee työstämään kokemaansa, hänellä on mahdollisuus tervehtyä ja elää ainakin elämänsä loppuosa itselleen, itseään ja omia toiveitaan kuunnellen ja toteuttaen. Työ ei ole helppoa, eikä se välttämättä onnistu ilman ammattiauttajaa. Pahin paikka voi olla se huomio, että koska narsismi todellakin periytyy suurella todennäköisyydellä, narsisti-vanhemman lapsella itsellään piirteet ovat myös korostuneina. 

Haavoittuva narsisti itse ei ollenkaan välttämättä nauti olostaan. Hän janoaa huomiota, eikä saa sitä koskaan riittävästi. Hän on jäänyt vaille jotakin, todennäköisesti turvaa, mutta myös ihailua ja muita itsetuntoa pönkittäviä tekoja. Hän voi olla valtavan kateellinen, valtavan mustasukkainen, valtavan negatiivisten tunteiden vallassa. Hän voi kokea epätoivoa ja tuskaa, jatkuvaa hylkäämisen pelkoa ja kaiken alla piilossa huonommuutta. Silti hän ei välttämättä hoksaa, että tällainen ei ole tervettä, tavallista ihmisen psyyken sisältöä. Hänelle se voi olla ainoa mitä hän tuntee. Tai sitten hän ei edes huomaa ajattelevansa, reagoivansa ja toimivansa epätavallisilla tavoilla, kuten sanottu, narsistilta todennäköisesti puuttuu sairaudentunto kokonaan. Haavoittuvan narsistin lähistöllä ihmiset oppivat selviytymään hänen kanssaan. Mitä hän keneltäkin tahtoo, he antavat, jotta saavat olla rauhassa. Joku tukee, joku palvelee. Sillä kun haavoittuvan narsistin mieli pahoittuu, hän voi kostaa. Elämä on aina hiippailua, varomista, siloittelua ja mielistelyä, jotta narsistin päivä pysyy hyvänä. Tällaisissa oloissa lapsi oppii hengittämäänkin äänettömästi. Myöhemmin elämässään hän yrittää miellyttää kaikkia, varoa kaikkia ja tekee mitä tahansa, jotta kenenkään mieli ei pahoittuisi. Voi olla kestämätön ajatus, että joku suuttuisi hänelle jostain. Sisältä tyhjä narsistin lapsi ei ymmärrä, miksi elämä tuntuu aina vaan oudolta, pahalta, vaikka hän kaikkensa tekee, että hänestä pidettäisiin. Mikään määrä ulkopuolelta tulevaa hyväksyntää ei riitä siihen, että tyhjyys poistuisi, koska sen on aikaansaanut kriittisesti tärkeän hoivaajan torjunta. Paranemisprosessin täytyy sisältää sitä, että paljon mutaa tulee pimennosta päivänvaloon ja tietoiseen käsittelyyn, jotta tyhjyyteen voi syntyä jotakin. Minä itse, se ihminen joka olen. 

Haavoittuva narsisti ei välttämättä ole fyysisesti väkivaltainen. Hän saattaa kieroilla, käyttää taloudellisesti hyväksi, torjua eleillä ja tarjota ehdollista välittämistä, käyttää henkistä väkivaltaa. Hän voi alistaa suorasanaisesti tai verhotusti. Yhtäkaikki häntä voi olla hyvin vaikea tunnistaa, ulkopuolelta kukaan ei välttämättä koskaan osaa sanoa, että tuo ihminen on muuten nyt se sellainen narsisti. Hän voi olla todella mukava jossain yhteydessä, samalla tavalla kuin mahtipontinen narsistikin, todelliset piirteet tulevat esiin vain esimerkiksi kotona. Voi olla, että vain narsistin lapset jonakin päivänä ymmärtävät, että perhedynamiikassa oli jotakin pahasti pielessä. Edes narsistia tukeva kumppani ei välttämättä huomaa, että tässä mennään nyt pahasti metsään. Eikä haavoittuvalle narsistille voi mennä suoraan sanomaan, että oletko miettinyt koskisiko tämä narsismi asia ehkä kenties sinua. Hänhän pahoittaa mielensä ikihyviksi! Narsistia vastaan nouseminen onkin todella hengen ja terveyden kysymys, vaikka narsistin alistamana molemmat menevät varmasti jossain vaiheessa jopa tapauksessa. Monesti narsistin uhri miettiikin sata ja yksi kertaa, ylireagoinko minä, kuvittelenko minä, eihän tämä nyt voi olla niin paha juttu. Siksi esimerkiksi parisuhteisiin aina vaan jäädään, koska ei narsistikaan koko ajan lyö, se vetää välillä puolukoita. Narsistia vastaan olisi tärkeää pystyä vetämään rajat. Mutta mistä aloittaa, kun ei edes tiedä, kuka on. Ammattiapua kannattaa hakea hyvin matalalla kynnyksellä, sillä pahimmillaan narsisti voi todella tappaa. Narsismi on vaarallinen sairaus, ja voi olla, että ehdottomuudessaan narsisti ei tule koskaan myöntämään yhtään mitään, ei omia pahoja tekojaan eikä omaa sairauttaan. Sen vuoksi narsistin kanssa keskustelu voi olla vesiperä. 

Sen sijaan kannattaa panostaa itseensä. Terapeutti ei kysy, mitä on todella ja oikeasti tapahtunut, kuka on sanonut kenelle mitä. Narsismin kokemuksen määrittelyksi riittää se, että itse on kokenut tilanteen narsismina. Ei ole olemassa ketään narsismituomaria, joka voisi objektiivisesti arvioida tilannetta ja antaa päätöksen siitä, oliko tämä tai tuo tilanne narsismia vai ei, tai onko tuo henkilö narsisti vai ei. Se että sinä olet kokenut omasta mielestäsi sinuun kohdistuvaa narsismia riittää sinun terapiasi perustaksi ja sitä ei tarvitse avata kenellekään muulle missään muussa yhteydessä. Sinä voit käsitellä asiaa siltä pohjalta, suhtautua itseesi myötätuntoisesti ja alkaa ymmärtää omia reaktioitasi ja toimiasi siltä pohjalta, että kuviossa on ollut narsistinen persoonallisuushäiriö. Ikävä puoli on se, että mikäli se on ollut sinun kasvattajallasi, se todennäköisesti on myös sinulla. Voi olla, että omissa tavoissa olla, suhtautua, ajatella, toimia ja reagoida löytyy parannettavaa sitä mukaa, kun häiriö löysää otettaan. Näkökulma laajenee, ihminen oppii uutta ja aivot ovat loppuun asti muokkautuvaiset, niille voi opettaa uusia neuroniyhteyksiä. Havahtumisen myötä on aina myös tilaisuus päättää, että minä en siirrä tätä enää eteenpäin, tämä ylisukupolvinen trauma päättyy minuun. Vertaistuki, psykoedukaatio ja podcastit, videot ja monet muut voivat auttaa havahtumaan, huomaamaan itsessä ja omassa tilanteessa yhteyksiä ja asioita. Kannattaa myös hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka eivät tuomitse eivätkä syyllistä, eivät esitä ehtoja hyväksynnälleen. Sellaisiakin on!