Ytimestä

Olen aikaisemmin kirjoitellut intuitiosta ja siitä, kuinka jotakin voi tietää vähän ohi tietoisen tietämisen. Yksi tapa ilmaista sama asia on, että jonkin sanotaan tulevan ytimestä tai selkärangasta. Toisaalta kyseessä on myös niin pitkälle opittu asia, että sen suorittaminen menee jo automaation puolelle. Esimerkiksi ratsastus on laji, jossa on pakko oppia asioita niin, että joka ikistä niistä ei tarvitse kierrättää joka tilanteessa tietoisen tekemisen kautta. Tilanteet nimittäin tapahtuvat niin nopeasti hevosen kanssa, ettei tietoiseen prosessointiin ole läheskään aina aikaa. Ratsastuksessa oppi myös kumuloituu, aiemmin opitun päälle opitaan uutta, jolloin se minkä perustalle rakennetaan, pitää olla tosissaan hyvin hallussa, lähes automaationa. Uusien taitojen ja asioiden oppimiseen on näin käytettävissä enemmän tietoisen prosessoinnin resursseja, voi keskittyä vaikkapa tuntuman hiomiseen, kun ei tarvitse keskittyä alkeista lähtien kaikkiin ratsastuksen osa-alueisiin tietoisesti. Minäkin menin pitkästä aikaa ratsastustunneille, ja siitähän tämä aihekin lähti nousemaan. Viimeksi olen opetuksessa ratsastanut oikeastaan kuusi - seitsemän vuotta sitten, sen jälkeen pääosin itsenäisesti ja viime vuodet hyvin epäsäännöllisestikin. Tuli loukkaantuminen, pelkoa ja epäuskoa omaan tekemiseen. Tuntui, että kaikki ovet ovat lopulta lukossa ja lukko on nimeltään "en osaa, en pysty, ei minusta ole tähän, en opi". Tiesin, että avain lukkoon on todennäköisesti ratsastustunneilla, mutta jollain tavalla tunsin myös, että aika ei ollut kypsä mennä ennen kuin nyt, kun olen täysin ilman pelkoa onnistunut ratsastamaan useita kertoja eri tilanteissa ja eri hevosilla. 

Tallilla, johon tunneille menin, ovat opetushevoset erittäin hyvin ja pitkälle koulutettuja, ja opettaja on itse taitava ratsastaja sekä pedagogi. Näin ollen tunneilla saa erilaisia kokemuksia kuin sellaisella tallilla, jossa on toisenlaisia hevosia ja fokus esimerkiksi maastoilussa. Ja huom, en rankkaa mitenkään paremmuusjärjestykseen erilaista opetusta tai erilaisia hevosia. Minä itse tunnistan itsessäni vaan sen, että se mitä minä haen taitavalla ratsastamisella ja ratsastuksessa kehittymisellä on jatkuvasti parempi perusratsastus ja isompi kokoamisen aste. Ja sehän tietysti sitten lävähti heti naamaan, että vaikka hevoset ovat hyvin koulutettuja ja läpiratsastettuja, ei tapahdu sellaista magiaa että kun istahtaa kyytiin ja kerää ohjat, hevonen lähtisi heti avuille. Kyllä se lämmittelytyö ja perustyö pitää joka tunnilla itse ensin tehdä, opettajan teettämät harjoitukset tietysti auttavat siinä ja hän näkee, mitä kukin ratsukko vielä tarvitsee jotta kohti parempaa liikettä päästään. Mutta miksi tämä on minulle sitten tärkeää? No ensinnäkin se tunne, mikä todella hyvin avuilla liikkuvalla, vahvalla ja terveellä sekä motivoituneella hevosella saa, on mieletön. Siihen vaan jää koukkuun ja sitä tahtoo lisää. Jollain toisella ratsastajalla se voi olla vauhdin hurma maastoesteillä, taituruus rataesteillä tai mikä tahansa muu, mikä on ihan yhtä ok. Toisekseen minä liitän oikein liikkuvan hevosen terveyteen. Eli jos opin ratsastamaan erilaisia hevosia siten että saan niitä liikkumaan edes paremmin jos nyt ei aivan oikein, pystyn ratsailta käsin tukemaan niiden terveyttä. Tottakai ymmärrän vaihtelevuuden merkityksen, hevonen kuin hevonen tarvitsee vaihtelua liikuntaan eikä pelkkää peräänantoa. Mutta se työ mikä sileällä tehdään, perusliikutus ja koulujumppa, olisi hyvä tehdä oikeilla lihaksilla ja oikeita muotoja vaihdellen. 

Ratsastuksesta voisi sanoa, että mitä pidemmälle siinä taidossa kiipeää, sitä isompi osa siitä menee sinne ytimeen ja tulee sieltä. Eli automatisoituu. Hankaluus piileekin siinä, että välillä sieltä pitää sitten muokata juttuja, koska sinne voi livahtaa jotain sellaista, mikä on syytä poistaa kokonaan tai ainakin hienosäätää. Aiemmista opeista täytyy tulla uudelleen tietoiseksi, jotta niitä voi muuttaa. Mihin tarvitaan tietysti useita onnistuneita toistoja, kuten taitojen oppimisessa yleensä on. Esimerkiksi istunta on tällainen, jokainen joka istuu hevosen selässä omaa jonkinlaisen istunnan. Ellei sitä opi alusta asti hyvän opettajan ohjauksessa suunnilleen oikein, istuu todennäköisesti jossain vaiheessa oppimatkaansa väärin ja istuntaa joutuu korjailemaan. Omasta kehosta täytyy tulla ihan uudella tavalla tietoiseksi ja löytää siitä liikeratoja ja lihaksia, joiden olemassa olosta ei ehkä aiemmin edes tiennyt. Usein tunneilla kuulee esimerkiksi "jalka auki" kehoituksia eri termein ilmaistuna. Sitä on todella vaikea selittää sanallisesti, mitä tuo fraasi tarkoittaa, mutta sitten kun sen omassa kehossa ja omassa tekemisessä hoksaa, on oivallus iso ja vaikuttaa kaikkeen ratsastukseen. Itselleni toinen olennainen on ollut käsi, se miten ratsastajan koko käsi lähtien olkapäästä kyynärkulman kautta ranteeseen ja sormiin sekä ohja kuolainrenkaaseen liikkuu ja joustaa yhtenä kokonaisuutena ja se varsinainen työtä tekevä ja liikkuva osa on ratsastajan lapa. Ratsastuksessa on monta sellaista kohtaa, joista ihmisen täytyy olla rento mutta jäntevä, kokeileppa huviksesi miten sen omassa kehossasi toteuttaisit siinä missä nyt olet. Nivelten pitää antaa periksi ja liikkua, mutta lihastyötä pitää pystyä tekemään tarkasti ja riittävällä volyymilla. Pitovoimaa tarvitaan myös, varsinkin keskivartalosta, mitä enemmän sen parempi oikeastaan. Ja se nyt tietysti tällaiselta mummoratsastajalta puuttuu lähes täysin. 

Hevonen peilaa aina jollain tavalla ihmistä ja niin on ratsastuksessakin. Jos ihminen ei pysty rentoutumaan, eipä se rentoudu hevonenkaan. Ilman rentoutta taas ei ole oppimista eli kehitys junnaa. Yksi noidankehä on harjoitusravi eli ravi jossa istutaan koko ajan persiillään satulassa. Tai pitäisi istua, yleensähän sieltä pomppaa pois kun hevosen askeleet nostavat ihmistä ilmaan. On löydettävä tietynlainen pito ja tietynlainen jousto kehosta, jotta takamus pysyy kontaktissa satulaan läpi koko ravin liikeradan. Tehtävää helpottaa olennaisesti se, että hevonen rentoutuu, tällöin ravi muuttuu pehmeämmäksi ja kun ratsastaja pystyy istunnallaan säätelemään ravia askel askeleelta, pompotus lakkaa kokonaan ja liike muuttuu yhteiseksi. Mutta hevonen ei rentoudu ennen kuin ratsastaja lakkaa pomppimasta, ja ratsastajan pomppiminen taas ei oikeastaan lopu ennen kuin hevonen rentoutuu. Siirtymisiä käynnin ja ravin välillä voi yrittää käyttää hyödyksi, näiden hitaampien askelien kohdalla hevosen on otettava paremmin takaosaa alle jolloin askellus pehmenee ja ravissa on helpompi istua. Mutta kun oivallus taas tapahtuu, oman kehon koordinaatit löytyy ja se parjattu harkkaravikin alkaa sujua. Ensin lyhyitä pätkiä, sitten yhtäkkiä miten vaan ja milloin vaan. On otettu yksi kehitysaskel ratsukkona. Tämä ei tietysti päde kaikkiin hevosiin, ja näin kun minäkin uskoin osaavani jollain tavalla istua harjoitusravissa, enpä osannutkaan tunnilla istua isoliikkeisen erilaisen hevosen ravissa ollenkaan. Hevonen rentoutui kun kevensin ravia, koska siinä pystyin hallitsemaan kroppani paljon paremmin ja häiritsin hevosta vähemmän, mutta heti kun istuin alas se jännittyi ja pää nousi pystyyn. Kumpikaan ei sinänsä tehnyt mitään väärin, yhteistä säveltä ei vaan ollut vielä löytynyt. Harjoitusravi ei tullut vielä ytimestä. 

Voitte varmaan kuvitella, että hevosta ei ole tarkoitettu kanniskelemaan ihmisiä selässään ympäriinsä. Eikä ainakaan pientä kenttää ympäri kierros toisensa jälkeen. Tämä jos mikä tehtävä on omiaan kipeyttämään hevosta, fyysisesti mutta myös henkisesti. Sen vuoksi minun mielipiteeni on, että jokaisen ratsastajan velvollisuus on pyrkiä ratsastamaan mahdollisimman hyvin, mahdollisimman taitavasti, jotta hevosen kokema kuormitus olisi mahdollisimman pieni. Samoin olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi eettisistä syistä huolehtia siitä, että ratsastelee vaan itselleen riittävän suurilla hevosilla. Hevosen kehoon kohdistuvat kuluttavat voimat ovat muutenkin kovia kun ihminen ratsastaa, saati jos ihminen ehdoin tahdoin haluaa painaa juuri tälle hevoselle liikaa. On olemassa isojakin hevosia, jokaiselle löytyy kyllä varmasti tarpeeksi vahva ilman, että olisi pakko laihduttaa. Eri asia sitten on, että laihdutus on muulla tavoin terveyttä edistävää ja ylläpitävää, jos ylipainoa on päässyt kertymään. Esimerkiksi molemmat tuntiratsut, joilla olen tähän saakka tuntiratsastajan urallani taas ratsastanut, olisivat helposti pystyneet kantamaan kaksi minua rotunsa, kokonsa ja fyysisen kuntonsa puolesta. Silti minä pyrin pysyttelemään sellaisissa painoluokissa, joissa itselläni on hyvä olla ja mukava liikkua. Helppoa se ei ole, monta kertaa pitää kaupasta lähteä ilman sitä houkuttelevaa suklaalevyä. Mutta motivaatiota lisää se, että haluan olla hevoselle reilumpi kumppani. Osa tätä projektia on myös nämä ratsastusopinnot. Toisaalta haluan ihan vaan harrastaa ratsastusta sen tuottamien fiilisten vuoksi, haluan viettää laadukasta ja palauttavaa vapaa-aikaa hevosen selässä. Toisaalta myös haluan tarjota hevoselle mahdollisuuden liikkua laadukkaammin, kun osaan enemmän. 

Toinen osa-alue on hevosten kehon huolto ja siihen liittyvät asiat, jotka myöskin tukevat tuota hevosen terveenä pysymistä ja kaikin puolin mukavampaa elämää. Mielestäni jokainen hevonen tarvitsee kehonhuoltoa jossain määrin, varsinkin jos sitä ratsastetaan (tai ajetaan, mutta minä en ymmärrä niistä asioista mitään) säännöllisesti. Helpoiten se hoituu tilaamalla kotiin hevoshieroja vaikka kerran kuussa samalla tavalla kuin kengittäjä käy hoitamassa hevosen kaviot. Itseäni on kuitenkin alkanut aina vaan enemmän kiinnostaa se, millaisista osasista kokonaisuus nimeltä hevonen muodostuu. Miten se, että ratsastan oikein, vaikuttaa hevosen kehossa, ja miten pystyisin myös kehonhuollollisesti tukemaan hevosen terveyttä itse omin käsin. Tämä uusi näkökulma lähti aukeamaan siitä, kun Janos sai varsana valtavan ja vakavan haavan jalkaansa pellinreunasta. Kavioluu murtui, kavio halkesi ja pehmytkudokset tietysti olivat kahtia. Sitä hoidin monta kuukautta, tietysti eläinlääkärien ja sairaskengityksen ammattilaisten neuvoilla, mutta kuitenkin jokapäiväisessä tekemisessä omalla mudulla. Onneksi Janos oli vielä pieni, koska aikuisella hevosella tehtävä olisi ollut painon vuoksi toivoton. Muistona on enää valkoisessa kaviossa kasvava musta sauma, muuten jalka on terve, mutta minun käsissä ja tekemisessä jokin muuttui sen myötä. Kun ei ollut osaamista eikä tietoa mitä ja miten pitää toimia, ja jotakin piti kuitenkin tehdä, annoin käsien vaan tehdä. Jollain tavalla ne tiesivät ja lopulta koinsyömän näköinen poikanen pääsi kaverin kanssa laitumelle nauttimaan loppukesästä. Jokin ovi aukesi silloin, mutta niin se niissä intuitioasioissa on, että niitä ei pysty tietoisesti täysin tavoittamaan eikä niistä pysty sanallisesti tarkasti kertomaan. Se jos mikä tuli rangasta. 

Selkäranka eli ydin pitää meidät pystyssä, se on selkärankaisten lajien keskeisin elin. Olen alkanut ajatella, että rangasta tulee asioita ja ranka säilöö asioita. Joogassa puhutaan, että lantioon varastoituu kaikki tunteet, joita ei tunneta sillä hetkellä kun ne olisivat aktiivisia. Siksi lantiota pitää avata jotta tunnekuorma saadaan purettua ja olo kevennettyä. Vien ajatuksen sen verran pidemmälle, että lantio yhdistää kaksi rankaa kun puhutaan ratsukosta, ihmisen ja hevosen. Täydellisessä harmoniassa ja tasapainossa liikkuva ratsukko, joka ilmentää yhtä liikettä kokonaisuutena, tarvitsee vapaasti liikkuvat selkärangat. Miten moni meistä kärvisteleekään selkäkipujen kanssa, rangan tukilihakset jäkittyy, nikamien liikkuvuus pienenee ja välilevyt pusertuu kasaan. Ihan sama koskee hevosia, vaikka niiden yksittäiset nikamat ovatkin valtavia verrattuna ihmisen luisiin yksiköihin. Moni ikään kuin ripustautuu rankansa ja niveltensä varaan, eikä pidä huolta siitä, että ranka saisi kaipaamaansa liikettä tai sen tukilihakset harjoitusta. Vahva keskivartalo tarvitaan ratsastuksessa mutta myös ihan arjessa, ja lopun viimein aika harvalla meistä sellainen ihan rehellisesti on. Selkään alkaa tulla kulumia, kun se joutuu raahaamaan epätasapainossa olevaa kehoa vuodesta toiseen. Olen itse käynyt läpi useita eri liikuntavouhotuksia, olen innostunut ainakin joogasta, juoksemisesta ja kamppailulajeista ratsastuksen lisäksi. Viime aikoina olen alkanut ajatella, että ehkäpä on oikeastaan vaan yksi asia, josta kannattaa jokaisen ihmisen pitää kiinni. Se on selkärangan hyvinvointi. Rankaa kannattaa liikutella joka päivä, alkuun varovaisesti koska tukikudokset ja muut voivat olla yllättävän kivuliaita ja jähmettyineitä, sitten lämmön levitessä laajemmilla liikeradoilla. Miksei sama koskisi hevosia? 

Hevoshieroja mobilisoi ja pehmittää hevosen lihaksistoa pääasiassa pinnalta manuaalisesti, myös lihaskalvoja saatetaan käsitellä hieronnan yhteydessä tai erikseen. Kiropraktikko mobilisoi niveliä naksauttamalla. Eläinlääkäri tutkii hevosta oire edellä ja diagnosoi sairauksia hyödyntäen silmänsä lisäksi mm kuvantamista. Osteopaatti katsoo hevosta kauempaa ja pyrkii näkemään oireiden taustalla olevia juurisyitä. Hevonen huomioidaan kokonaisuutena, jokaiseen asiaan vaikuttaa jokainen asia sen elämässä. Esimerkiksi hevosen ontumaoireen taustalla voi olla vamma jalassa, epäsopiva satula, tarhakaverin käytös tai vaikkapa henkisesti jumissa oleva ja siten vinoutunut ratsastaja. Kaikki tämä vaikutus kulkee selkärangan kautta. Olen näissä asioissa tietopuolisesti vielä ihan aloittelija, olen lukenut paljon eri hoitosuuntausten kirjallisuutta, mutta tehnyt itse omin käsin vasta hyvin vähän ja varovasti. Uskon näihin käsiin kuitenkin, olen saanut niillä jo asioita tapahtumaan. Oppia lisää on tälläkin saralla kuitenkin tulossa, mistä olen todella iloinen. Olen jo alkanut nähdä kehollisia asioita hevosissa, toivottavasti katse tästä vaan kehittyy. Kun saman asian sekä näkee tai tuntee käsillä että havaitsee ratsastaessa, ollaan varmaan jo aika pitkällä siinä, mitä pitää lähteä korjaamaan, jotta hevoselle tulee parempi olla. Jotain pystyy korjaamaan paremmin manuaalisesti käsin, jotain taas ratsastuksellisin keinoin. Ehkä sillä tavalla saadaan hevosen rankaa paremmin liikkeelle, auki, halukkaammaksi yhteyteen ratsastajan kanssa. Jos tämä kokonaisuus selkiytyisi ja tulisi minulta enemmän ytimestä, pystyisin hyödyntämään omaa rankaani ja mahdollisesti parantamaan maailmaa hevonen kerrallaan. Se olisi jotakin se.