Kevät, kipua ja rahaa

Onpa ollut ihana talvi ja ihana kevät! Minä olen elänyt lapsuuteni 1990-luvun alussa ja totuin talviin, jolloin ei ollut pakkasta eikä lunta. Tämä kulunut talvi on ollut siitä mahtava, että kolasinko pihan ehkä kahdesti ja polttopuuta on kulunut arviolta puolet siitä, mitä edellistalvena. Nyt nämä keväisen aurinkoiset päivät ovat olleet jotain käsittämätöntä ekstraa. Lintujen touhuja on kiva seurata, jopa mustarastaan laulelua on saanut kuunnella aamuisin kun autolta töihin kävelee. (Tämä välimatka piteni eksponentiaalisesti yhdellä ilmoituksella, josta ei lisää sen enempää mutta huonolla kelillä ehtii kastua läpi asti ennen töiden aloitusta.) Olen kärvistellyt välillä aikamoisten kipujen kanssa. Rasittavaa on se, että ilmeisesti kuuluu tämän ikäisten naisten elämään ja pulinat pois. Onko se nyt oikeesti mistään kotoisin, että ensin kärsitään kuukautiskivuista 30 vuotta ja sen perään epämääräisistä vaihdevuosikivuista seuraavat 30 vuotta, sitten kuollaan pois? Kysyn vaan. Nyt sattuu kyllä bonuksena vasempaan nilkkaan ja jalkapohjaan, koska hevoseni, joka a) ei potki ylipäätään ja b) ei potki ainakaan minua, potkaisi minua sääreen ja ketjun heikoin lenkki antoi periksi nilkasta. Onneksi ei mennyt sääri poikki, ja onneksi jos jommallekummalle meistä oli määrä tulla jännevamma, se tuli minulle eikä hänelle. Häntä olisi pitänyt hoitaa, minä voin kiroilla ja mennä töihin. 

Opiskeluinto on laantunut, sanotaanko normaalille täyspäiväisesti työssäkäyvän ihmisen tasolle. Ei mulle ole ollut mikään itseisarvo sinänsä edetä mahdollisimman nopeasti, mutta ensimmäiset kaksi vuotta tuli tehtyä samaa tahtia pääaineopiskelijoiden kanssa ja sata opintopistettä on nyt hyvinkin koossa. Sitten leikkaantui puhdilta kovin terä ja tällä hetkellä on työn alla vain yksi opintokokonaisuus loppuun, sitten en tiedä vielä mitä seuraavaksi. Nyt olisi yhteishaku, mutta koska aikuisopintotuki tosiaan lakkautettiin kuten monessa yhteydessä olen maininnut, ei mitään mahkuja hakeutua opiskelemaan päätoimisesti. Harmi että musiikkiterapiakin osoittautui lopulta täysin vesiperäksi. Olen tässä kevään alkamisen myötä saanut muistikuvia siitä, millaista vuosi sitten oli kun se kokonaisuus alkoi. Olin niin innoissani, että nyt on löytynyt jotain uutta ja freshiä, jotain sellaista mistä saada ihan uudella tavalla kiinni. Ja paskan marjat, meillä oli tosi hyvä ryhmä, mutta jokainen opettaja opetti oman osionsa eikä kukaan tiennyt miten kokonaisuus suoritetaan, ketään ei saanut opiskelupäivien ulkopuolella kiinni, ohjeista ei saanut mitään selvää ja lähdemateriaalit olivat sieltä samalta 90-luvulta kuin minun talvimuistot. Opiskeluinto olisi antanut peräksi vielä hakeutua aineopintoihin jatkamaan, jos niitä järjestettäisiin. Mutta oma oppilaitoksemme missä nuo perusopinnot tehtiin ilmoitti juuri, että ennakkotietona aineopinnot alkaa vuonna 2027 (ja päättyy 2029) jos ilmoittautuneita tulee riittävästi. Hei kuka oikeasti jää odottelemaan, tässä välissähän ehtii vaihtaa alaakin kokonaan jo seitsemän kertaa? 

Kauheasti intoa ja energiaa on mennyt tuollaisiin musiikkiterapian kaltaisiin juttuihin, joista aluksi innostuu ihan yhdellätoista ja jotka sitten lässähtää. Joku muukin saattaa ehkä tunnistaa kuvion? Jotain asiaa touhottaa täysillä, ajattelee lähes taukoamatta ja suunnittelee, tyyliin ostaa vihkoja ja erivärisiä kyniä että voi tehdä oikein hienot suunnitelmat, ja sitten koko homma kuivuu kasaan ja unohtuu. Mutta se intoilun hetki on aika huikea, se kun pursuaa ideoita ja uusia ajatuksia. Se on luovaa ja sitä aika ajoin aina kaipaa. Olen nyt alkanut miettiä, että se asetelma jossa tuon ihanan luovan kirkkauden vastapuolena nähdään oma synkeä päivätyö, saattaa itseasiassa olla virheellinen. Kuten aiemminkin niin monesti todettua, olen käynyt vaikka ja mitä kursseja, joilla yhtenä piilotettuna lupauksena on se omasta päivätyön oravanpyörästä vapautuminen. Somen paljon parjaamani hyvinvointisivustot tarjoavat tuhansilla euroilla eteerisiä kurssikokonaisuuksia, jotka sisältävät jotakin chakratietoutta ja yritysbrändäystä, ja sitten voi alkaa myydä omaa osaamistaan ja ah kuinka raha virtaa, tylsät työt voi jättää ja aamuista tulee pitkiä ja ihania. Ja jos näin ei käy, syy on itsessä, ei kurssissa. Minäkin olen opiskellut tällä tavalla joogaohjaajaksi ja hevoskouluttajaksi. Harmi, että hevosten kouluttamisessa todellinen oppitie alkoi vasta monta vuotta kurssien jälkeen. Mutta tunnistan edelleen sen vaiheen, kun muka tiesin kaiken ja olin valmis ottamaan koulutettavia, ihmettelin vain kun niitä ei virrannut ovista ja ikkunoista, kiitolliset omistajat eivät tuoneet minulle koulutettavaksi hevosiaan. Syy oli, etten todellakaan osannut! Vieläkään en osaa, mutta nyt alan nähdä, mitä kaikkea en osaa. 

Mutta ehkä siitä omasta päivätyöstä kannattaa nyt ensinalkuun löytää ne hyvät puolet, koska niitäkin on. Ja miettiä sen pohjalta, pistää vaikka paperille plussat ja miinukset. Itse olen ollut omassa työssäni jo pitkään, ensi vuonna tulee 20 vuotta täyteen samalla työnantajallakin, tämän vuoden alusta tuli alalla ylipäätään. Työsopimukseni on vakituinen ja kokoaikainen, mikä on alalla hiukan harvinaista, ja kokemuslisät tietysti tapissa. Vaikea siitä on lähteä irtaantumaan johonkin epävarmempaan. Tällä työllä on maksettu veroja parin omakotitalon verran ja kaikki tämä oma vouhottamiseni sinne ja tänne. Olen maksanut myös aika auliisti toisten ihmisten juttuja, ja sillä tavalla omia oppirahoja. Runsaasti olen pyöritellyt mielessäni koko työasiaa ja tullut siihen tulokseen, että työelämä ylipäätään ei kaipaa palkankorotuksia tai parempia ehtoja, vaan optimointia. Jokaisen työkuntoisen työikäisen tulisi mielestäni selkiyttää itselleen, miten paljon omaa aikaansa on halukas ja valmis työnantajalle myymään. Sitten tehdään työsopimus eli kauppakirja, ja sen jälkeen työskennellään tehokkaasti ne hetket, kun töissä ollaan. En jaksa katsella enää hetkeäkään sellaista seinien pystyssä pitelyä ja pytyllä somettamista, mihin tämä ns aikuisten työelämä on nyt lipunut. Lakossa ollaan vaatimassa suurempaa rahallista korvausta omasta työpanoksesta jota todellisuudessa ei täysin edes anneta. Mielestäni työstä pitäisi maksaa tehdyn työn mukaan, ei töissä hengaillun ajan mukaan. On totta, että jokainen meistä ei pysty täysin samaan suoritteeseen, sen vuoksi tehovaatimuksia ei laitetakaan huippusuorituksen mukaan. Mutta kun joku ei saa aikaan edes laskennallista vähimmäissuoritetta, täytyy mielestäni työnantajalla olla keinoja puuttua alisuorittamiseen.

Miksi nämä kouluttautumisjutut ja työ? No kun moni haaveilee tässä elämänvaiheessa jossa itsekin olen, että oman tylsän työelämän vaihtaisi johonkin ihanaan, inspiroivaan ja moninkertaisesti tuottavaan uuteen uraan. Minun ruusunpunalasit tippui viimeistään nyt silmiltä ja väitän että joka tapauksessa tarvii tulla rahaa jostain. Joku saa perinnön, joku myy jonkin jutun, joku voittaa lotossa. Sitten on oma työ, jolla voi tienata. Veikkaan, että monikaan näille eteerisille kursseille hakeutuva ei alkuvaiheessa ainakaan hahmota sitä, että työ on työtä myös kurssin jälkeen. Jos tekee energiahoitoja työkseen, energiahoidoista tulee työtä ja työllä on palkka tehtävä. Tai itse ainakin ajattelin, että elämästäni tulee ihanaa joogaopettajan tai hevoskouluttajan elämää, josta raha on sitten vain sivujuonne kun elän nauttien tekemällä sitä mistä eniten tykkään onnellisena elämäni loppuun saakka. Mutta koska elämää ei tässä muodossa ole ilman rahaa, sitä täytyy tulla jostain. Siispä jos ei satu omalle kohdalle perintöä, lottovoittoa tai muuta onnenkantamoista, on tehtävä töitä. Tai yritettävä, mikä tietyllä tavalla rinnastuu työntekoon ja tavallaan ei rinnastu. Alkuun ainakin monen yrittäjän on tehtävä itse moninkertaisesti töitä verrattuna palkkatöissä käyvään kaveriin. Tai sitten on kolmas keino, oman rahan voi laittaa tekemään töitä. Sijoittaminen on juttu joka on hiipinyt mun maailmaan takavasemmalta, taas yksi niistä asioista josta olen aina ajatellut että ei koske minua mitenkään ikinä. En ole perehtynyt aiheeseen enkä antanut sille ajatusta, tylsän kuuloistakin verrattuna energiahoitoihin. 

Työ, taas kaiken hyvän ja pahan alkulähde, aloitti tämän sijoitushommankin. Perustettiin henkilöstörahasto, johon sai halutessaan ohjata kaikki ylimääräiset palkkiot. Olin juuri saanut maksettua vuosikausia perässä raahaamani kulutusluotot ja muut velat (urheiluauto, silmien laserleikkaus, monta hevosta...) pois ja ajattelin, että en tarvitse noita palkkioita mihinkään enää, menkööt henkilöstörahastoon. Katselin opastusvideon ja ajatus jäi elämään. No sinne rahastoonhan ei hirveitä summia kerry mutta aloin ohjata toiseen rahastoon myös S-bonukset, joiden katson samalla tavalla olevan ns ylimääräistä rahaa. Sen puuttumista en arjessa huomaa enää, kun aktiivinen velanmaksuoperaatio oli suoritettu. Sen jälkeen olen opiskellut aihetta lisää lähinnä katsomalla videoita Youtubesta, kaikkien saatavilla on siellä hyviä tietoja, sekä pankkien sivuilta joissa täytyy tietysti muistaa että ne vetävät aina kotiinpäin. Virheelliset uskomukset sijoittamisesta on nyt aika hyvin kumottu. Aikaisemmin luulin sen olevan nimenomaan nopeatahtista osakekaupankäyntiä, johon ei tavan tallaajan kapasiteetti riitä. Sitä kutsutaan treidaamiseksi ja se ei ole tarkalleen ottaen sijoittamista. Sijoittaminen on oman rahan laittamista johonkin yhtiöön tai rahastojen kautta moneen yhtiöön, valuuttakurssiin, kiinteään materiaan tai muuhun, ja pidemmällä aikavälillä sen arvon nousuun luottamista. Kiinteistön tai vaikkapa maan ostaminenkin on sijoittamista, moni sijoittaa omistusasuntoon kiinnittämättä huomiota siihen että kyseessä voi ajatella olevan sijoitus. No, kiinteistöomaisuudesta voi tulla kuluja, riskejä ja remontintarvetta, joka on sitten maksettava myös yleensä itse. Markkinoille sijoittamisessa riskit ovat erilaiset, kurssit voi tippua kuten juuri nyt tapahtuu. Mutta pitkällä tähtäimellä sijoittavalle se on välivaihe, todennäköisesti ne sieltä taas nouseekin jossain kohtaa. 

Minä en pysty neuvomaan ketään sijoittamisessa, sen paremmin kuin elämässä ylipäätään, työssä tai koulutuksessa, tai joogassa tai hevosenkoulutuksessa. Mutta mainitsen asian sen takia, että joku tällainen pieni huomautus voi olla jollekulle sellainen sysäys, mikä henkilöstorahasto oli minulle. Sitä ei mainostettu paljoakaan, jouduin vähän kaivamaan jotta löysin kaiken työinformaation keskeltä tarvitsemani tiedot. Toinen väärä käsitykseni liittyen sijoittamiseen oli se, että pitää ensin olla hirveä summa rahaa, jonka sitten sijoittaa. Se ei pidä paikkansa, vaan sijoittaminen voi nimenomaan olla se keino, jolla luodaan summaa, ei välttämättä hirveää, mutta jonkinlaista. Puskuria, jolla voi välttää velkaantumisen, jos tulee ullatuuus. Jos jotain tekisin toisin, olisin ehkä alkanut ohjata bonukset rahastoon jo velanmaksuoperaation aikana, tai aikaisemmin. Se on ihan mahdollista, jos budjetoi vähän eri tavalla. Eli jos ja kun todennäköisesti sinullakin on velkaa, se ei estä sijoittamista ja sitä kautta puskurirahaston kerryttämistä. Jos tilanne on sellainen että olet tippunut velka-avantoon, ajattelen velanmaksun olevan yksi naskali ja sijoittaminen voi olla toinen, niillä yhdessä saatat saada itsesi kammettua takaisin taloudellisesti kestävälle jäälle. Aluksi summat ovat tietenkin tosi pieniä, sijoittaminenkaan ei ole kärsimättömän ihmisen puuhaa. Toki isoja voittoja voi tehdä lyhyellä tähtäimellä, mutta se vaatii runsaasti perehtyneisyyttä ja vähän tuuriakin, tervemenoa opiskelemaan! Vihonviimeisiä eurojaan ei kannata sijoittaa, vaikka nykyään rahastoista saa nopeastikin otettua rahaa ulos eli myytyä rahastoa. Jos joutuu miettimään, ostaako ruokaa vai osakkeita, kannattaa ostaa ruokaa. Sijoittaa voi esimerkiksi juuri ne ruokakaupan bonukset, tai jonkun yllättävän pienen tulon. Jos niiden antaa kertyä, siellä ne kasvaa ja eräänä päivänä summa on jo itselle merkitsevä. 

Monessa yhteydessä olen kirjoittanut itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen tärkeydestä. Jälleen painotan sitä, vaikka kyseessä on kokoelämän projekti. On helpompi käyttää rahaa, kun tietää tarkalleen, paljonko sitä tulee ja mihin se menee. Budjetointi voi olla inhottavaa, mutta se kannattaa, sen voi tehdä vaikka paperille. Voi laskea esimerkiksi juuri tuota aikaisemmin mainittua, paljonko omaa vapaa-aikaa on valmis myymään työnantajalle ja millä hinnalla. Jos oman työn palkka ei kertakaikkiaan riitä korvaamaan menetettyä aikaa, kannattaa hakeutua johonkin toiseen työhön. Itse taas ajattelen, että palkka on kohtuullinen vaikkakin pieni, korvaamaan myymääni omaa aikaa, suhteessa työn vaativuuteen. Kun en ole suostunut mihinkään vastuutehtäviin, saan suorittaa vain suorittavaa työtä, kyllä palkka on ihan linjassa. Työajalla teen työntehtäviä sillä teholla, joka on kannattavaa sekä minulle että työnantajalle, eli TA on tyytyväinen ja minä en mene rikki fyysisesti enkä henkisesti. Tällöin työsuhteella on todennäköisesti jatkuvuutta, eli tässäkin on kyseessä tietyllä tavalla sijoitus. Myös vapaa-ajastani olen tullut tarkemmaksi, mihin sitä haluan käyttää ja mihin en. Hevosten pito maksaa paljon suhteessa moneen muuhun vapaa-ajan tekemiseen, joten siihen haluan käyttää paljon aikaa. Nimenomaan viettää tuota aikaani omien hevosteni parissa, tehdä niiden kanssa koulutusjuttuja ja ihan vaan olla niiden lähellä. Siitähän minä maksan. En siitä, että tapaan tallilla muita ihmisiä tai vietän aikaa heidän kanssaan, sosiaaliset pelit varsinkin kuormittavat minua runsaasti ja koska töissä joudun olemaan osa sosiaalista kuviota, en mielelläni investoi jaksamistani siihen enää muussa yhteydessä. Sillä myös omaa energiaansa voi sijoittaa, samalla tavalla kuin aikaa ja rahaa. Voi budjetoida, mihin todella haluaa käyttää omaa aikaansa ja vaivaansa. 

Joku voi haluta sijoittaa sosiaalisiin peleihin, on ihan tutkittua tietoa että ihmisestä on kehittynyt näin nokkela siksi, että sosiaalinen juoruilu ynnä muu on ollut evolutiivisessa historiassa tärkeässä roolissa. On tärkeää olla suosittu jossain yhteisössä, jotta ei tule suljetuksi ulos. Itselläni on ollut hankalaa asian suhteen pitkään, sillä olen melkein hysteerisesti pelännyt sitä että jään porukoista ulkopuolelle lähtien ihan perheestä ja kouluiästä. Kuitenkin olen kärsinyt porukoissa, sillä en vaan osaa olla riittävän smooth operator näissä geimeissä, tarpeeksi sulava yhdelle ja toiselle ja sanoa oikeita asioita oikeissa yhteyksissä, tällainen ajattelu on valtavan kuluttavaa ja olen aina ihan lopen väsynyt muutaman tunnin sosiaalisuuden jälkeen. Kasvettuani tarpeeksi vanhaksi tajusin, että miksi ihmeessä minun tarvitsisi kelvata johonkin ryhmään, jossa en halua olla. Voin keskittyä niihin juttuihin joita haluan itse tehdä, niillä tavoilla joilla haluan, kun maksan siitä sen hinnan että teen yksin. Ja pääosin viihdyn yksin, vaikkakin joskus edelleen viiltää kun etäämmältä näkee ja kuulee jonkun porukan pitävän hauskaa yhdessä. Mutta silti olen mieluummin yksin, esimerkiksi omien hevosteni kanssa. Kääntöpuolena siinä on tietysti se, että apua en juuri saa, vaikka oikeasti tarvitsisinkin. On hyvä ymmärtää se, että me olemme erilaisia ja toiset tahtoo eri asioita kuin itse. Olen kulkenut tosi pitkän tien tämänkin asian kirkastamiseksi omassa mielessäni, eikä sekään tule varmasti koskaan valmiiksi asti. Kuitenkin itseä helpottaa, kun itselle on selkeämpää se, mitä itse haluaa. Oli kyse sitten rahan, oman ajan tai oman jaksamisen eli energian kuluttamisesta tai sijoittamisesta mihin tahansa, työhön tai opiskeluun tai tulevaisuuteen tai mihin vaan.