Kristallipallo päässämme

 Edellisestä tekstistä on vierähtänyt hiukan enemmän aikaa. Olen kyllä kirjoitellut näitä, mutta deletoinut ennen julkaisua, koska sain ohjeen olla kirjoittamatta turhaa. Enkä oikein tiedä, mikä on olennaista ja mikä turhaa, kun edelleen kyseessä on henkilökohtainen oma blogini, jota kenenkään ei ole millään muotoa pakko lukea. Eli vinkkinä nyt kuitenkin, jos ahdistaa, älä lue. Viime kierroksella poistin kaikki jo julkaistut tekistini, sisältäen myös mm kaikkien varsojen syntymäkertomukset ja yksityiskohdat joita en ikävä kyllä enää muista, koska sain ohjeita, että tällaista ja tuollaista ei saa kirjoittaa. Sanoo kuka? Onko olemassa jokin blogin kirjoittajan opas, jossa kerrotaan, minkälaisia tekstejä blogiin saa kirjoitella? Jos joku tietää, niin kertokaa mistä se löytyy, itse en ole ankarallakaan googlaamisella sellaiseen törmännyt. Ohjeet, joita noudattamalla tekstit miellyttäisi kaikkia ja kukaan ei loukkaantuisi. Eri asia olisi sitten se, olisiko tämä blogi enää ensisijaisesti minun juttuni, palvelisiko se enää minua ja minun tarpeitani, vai tehtäisiinkö sitä vallan muita ihmisiä varten. Mitä jos jokainen perustaisi itselleen oman blogin jonne tuottaisi juuri sellaista sisältöä, joka itseä miellyttää? Sen sijaan, että pyrkii muuttamaan toisen blogia sellaiseksi? 

Muun muassa aivoista ajattelin kirjoittaa tällä kertaa, se ei ole turhaa. Neurotieteen jatkokurssilla olen tässä menossa puolivälissä parhaillaan ja eipä siellä juuri muusta puhuta, kuin aivoista tietysti. Soisin ehkä jokaisen käyttävän hetken sen pohtimiseen, miten ihmeellinen apparaatti meillä oikeasti tuolla kallon sisällä sijaitsee. Minkä ihmeen takia meillä on tällaiset aivot? Aivojen ensisjainen tehtävä on ennustaa tulevaa. Tekemällä havaintoja ympäristöstä, muuntamalla ne syötteeksi, tekemällä siitä tulkintoja, arvioimalla tietoa ja päättelemällä sen perusteella aivot luovat jatkumoita, jotka ulottuvat menneestä tulevaan. Ennakointi on usein paras keino suojata itseään onnettomuuksilta ja muilta vaaroilta, ja aivot ovat olemassa sitä varten. Käytännön esimerkki näin usean nuoren orin omistajana, elämä olisi huomattavasti, oikeasti huomattavasti hankalampaa, jos ensin päästäisin orien kanssa asiat eskaloitumaan ja sitten pyrkisin selviytymään kun tilanteet on jo päällä. Ennakoimalla on mahdollista suurimmaksi osaksi välttää vaaratilanteet etukäteen. Esimerkiksi sellaiset hevoset, joiden ei haluta pääsevän kontaktiin keskenään, on erotettava niin hyvillä ja tehokkailla aidoilla, että ne varmasti pysyvät omilla puolillaan. Silloin ei tarvitse miettiä, miten ne saadaan erotettua toisistaan ja miten vammat hoidetaan. Aivot tekevät tavallaan tätä samaa hommaa, koskien kaikkia elämänalueita. Evolutiivisessa historiassa se, joka on oppinut ennakoimaan, on todennäköisemmin jatkanut geenejään eteenpäin kuin se, jonka ennakointi on ollut olematonta. Sen vuoksi aivot ovat hiljalleen kehittyneet tällaisiksi mitä ne nykyään ovat, kaikista nisäkkäistä suhteessa suurimmiksi ja tiiviimmiksi yhteyksiltään. Eli suomeksi sanottuna tehokkaimmiksi. 

Aivojen toiminta on suurelta osin vieläkin mysteeri, vaikka niitä on tutkittu innokkaasti jo pitkään. Erilaiset laitteet kehittyvät ja sitä mukaa tutkimusasetelmia päästään hiomaan siten, että yhä tarkempia vastauksia saadaan hyviin kysymyksiin. Perustavanlaatuinen kysymys on silti ratkaisematta, miten materiaa olevista aivoista syntyy mieli. Mikä saa aikaan sen, että meillä on subjektiivinen kokemus mielestä, kun aivojen toiminta on kuitenkin massaa ja liikettä. Ehkä siihenkin löytyy valoa aikanaan, sillä toinen suuri kysymys on ratkeamisen kynnyksellä, unen merkitys. Pitkään on ihmetelty sitä, miksi nisäkkäät nukkuvat, kun se vaikuttaa olevan erittäin vaarallista, mutta elintärkeää. Ilman unta menehdytään. Näyttää siltä, että nukkumisen aikana aivot puhdistuvat ihan mekaanisesti, mutta koska kyseessä on niin hienojakoinen tapahtuma, vasta ihan viimeisimmällä tekniikalla on päästy tätä prosessia ihastelemaan. Kyseessä on siis aineenvaihdunnan juttu. Kognitiivisella eli siellä mielen puolella tapahtuu muistijälkien vahvistumista ja oppimista, millä silläkin on toki juuret neuroniyhteyksien voimistumisessa ihan fyysisellä tasolla. On havaittu, että aivojen rappeumasairauksissa tuo aivojen puhdistuminen ja aineenvaihdunta heikkenee, sitä myöten kun unen laatu heikkenee iän karttuessa. On oletettavissa, että tämän tyyppisiin sairauksiin löydetään hoitokeinoja ihan näillä näppäimillä. Yksi mahdollinen voisi olla ulkopuolinen aivohuuhtelu, jollainen laite onkin jo kehitetty, mutta jonka käyttöön otossa terveydenhuollossa on tietysti vielä monta eettistä sekä byrokraattista porrasta kavuttavana. 

Se mitä ihminen voi itse oman hyvinvointinsa eteen tehdä, näyttäisi entistäkin selvemmältä. Nuku enemmän! Sanoisin että tämä on tärkein elämänohje mitä ikinä voi kenellekään antaa, sillä unen merkitys on niin suuri kaikelle terveydelle, ja se vain näyttää kasvavan uuden tiedon lisääntyessä. Jos voi tehdä kaksi asiaa itsensä eteen, toinen olisi syödä edes välillä kunnollista, terveellistä ja ravintorikasta ruokaa, erityisesti ravintokuitua. Meillä länsimaiden ihmisillä ongelmahan on elimistön matala-asteinen tulehdus, joka luo pohjaa kaikenlaisille muille sairauksille. Kun elimistö on valmiiksi sairas, on kaikenlaisten sairauksien ihan flunssista vakaviin tauteihin helpompi puhkaista puolustus ja päästä asettumaan taloksi. Matala-asteinen tulehdus tarkoittaa sitä, että elimistössä on yllä jatkuva hälytystila sen vuoksi, että taudinaiheuttajia on kehossa, mutta ei niin paljoa, että mitään selkeää yksittäistä kohtaa pystyttäisiin osoittamaan, että tuolla on vika. Elimistön immuunipuolustus on jatkuvasti töissä ja päivittäinen elämä on taistelua taudinaiheuttajien ja puolustajien välillä. Yksi vaaranpaikka on hoitamattomat hampaat, niistä leviää tulehdussytokiineja helposti muualle kehoon. Toinen on suolisto, jolla on käytännössä yhteydet kaikkialle muualle elimistöön, myös aivoihin. Hyvin voimakkaasti yksinkertaistettu kaava menee niin, että kun ulostemassa ei liiku suolessa riittävällä teholla vaan hidastelee tai jumittaa, suolen seinämät kärsivät ja ohenevat, ja lopulta alkavat vuotaa, jolloin kakkabakteereita pääsee seinämien läpi verenkiertoon. Ruumiinavausten yhteydessä kakkaa on löydetty jopa aivoista. Voitte miettiä, mitä elimistö tykkää, kun verenkierto kuljettaa kakkaa pitkin kehoa, onko mitenkä hyvä olla. Riittävä ravintokuidun saanti takaa sen, että kakka etenee suolessa kuin juna eikä suolen seinämävaurioita pääse samalla tavalla syntymään. Huom! Kuitu ei myöskään lihota, kun se poistuu jätteen mukana, sitä voi ihan huoletta syödä. 

On myös muita tekijöitä, jotka vaikuttavat suolen seinämiin. Esimerkiksi keliakia rikkoo niitä ja muutamat tulehdukselliset sairaudet, jotka on tietysti hoidettava myös muilla keinoilla kuin pelkällä kuidun syömisellä. Ja sitten on stressi. On enemmän kuin totta se, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Teoriassa on mahdollista, että mielen stressaaminen voi sairastuttaa kehon, esimerkiksi juuri rikkoa suolen seinämät. Kuitenkaan tutkimuksessa ei yleensä pystytä erottamaan tarkkarajaisesti sitä, aiheutuuko stressi juuri ensisijaisesti mielestä, vai onko kehossa ensin matala-asteista tulehdusta, joka vaikuttaa aivoissa, ja joka vaikuttaa stressin syntymiseen ja kasvuun. Tieteessä usein ollaan muna vai kana -ongelman äärellä, kun kausaliteettisuhteen suuntaa ei pystytä määrittelemään, vaikka yhteys asioiden välillä löytyykin. Stressi ja huonosta olosta raportointi kuitenkin liittyvät yhteen, ja ihmisen voi olla helpompi käydä stressin kimppuun kuin pyrkiä parantamaan oloaan stressistä huolimatta. Stressi liittyy usein huonoon nukkumiseen sekä huonoon ravintoon. Huono nukkuminen ja huono ravinto puolestaan lisäävät stressiä, sekin on todettu. Kyseessä on kehä, joka sairastuttaa, koska matala-asteinen tulehdus on tässä kuviossa aina mukana, eikä siitä ole pitkä matka muihin ongelmiin kuten sydän- ja verisuonisairauksiin. Jos haluaa voida hyvin, kannattaa pyrkiä välttämään stressiä. Kysymys kuuluu, miten se tehdään. 

Nykymaailmassa moni kokee olevansa täysin maailmanmenon armoilla. Pyörityksessä, jossa työ sanelee suurimman osan toimintamahdollisuuksia, perhe, kiire, jatkuvat velvollisuudet ja vähäinen vapaa-aika tarkoittavat sitä, että omiin toimintamahdollisuuksiin on vaikea luottaa. Stressin aiheita löytyy aina, oli elämäntilanne mikä tahansa. Moni meistä stressaa sitä, miten rahat riittävät, ja ne joilla ne riittää, stressaavat varmaan sitten sitä, miten ne saa säilytettyä. Ne joilla työpaikkaa ei ole tai se on epävarma, stressaavat sitä, ja ne joilla työpaikka on varma, stressaavat kuinka ärsyttävää siellä on olla ja kuinka vapaata ei ole koskaan. Ja niin edelleen. Kyseessä on pohjimmiltaan sama kuvio, josta olen kirjoittanut aikaisemmin suhteessa ratsastuspelkoon. Missä kohtaa sijaitsee kontrolli? Kuka vie tätä tilannetta ja kuka vikisee kyydissä? Ensimmäinen askel stressin kehän purkamiseksi on minun mielestäni se, että kontrollia hinataan hippasen enemmän omiin käsiin. Mitään muutosta käytännössä ei vielä tarvitse tehdä, ainoastaan hahmottaa paremmin omian toimintamahdollisuuksia, eikä nähdä itseä pelkästään kaiken ruljanssin armoilla olevana ajopuuna, jolla ei ole mitään sananvaltaa siihen, mitä itselle tapahtuu. Koska näin ei ole. Ääripäästä ei tietenkään tarvitse hypätä toiseen ääripäähän, ei ole mahdollista ainoastaan päättää että nyt minä lakkaan stressaamasta ja nyt hyppään varattomuudesta ja työttömyydestä äveriäisyyteen pim vaan. Niin se ei mene. Vaan nähdä se, mihin itse voi vaikuttaa. Aika moni meistä pystyy kuitenkin tekemään jotakin, ihan pieniä, muutoksia siihen suuntaan, että elämäntilanne olisi vähemmän stressaava ja paremmin itseä tukeva. Esimerkiksi olisiko mahdollista järjestää ihan pikkuisen enemmän nukkumisaikaa itselle? Puoli tuntia aikaisemmin illalla kävisi unille? Eikö? No olisiko mahdollista yksi einesateria vaihtaa kasviksiin viikossa? Yksi? Eikö? 

Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, sillä sitähän ei ole olemassa. Itsekin nukuin vuosia tosi lyhyitä yöunia koska menin aamulla aikaisin töihin ja illalla oli muka oltava tallilla myöhään. Jonkun sokeriöveriputken jälkeen huomaan, kuinka ahdistunut ja epävakaa olo onkaan, ja hoksaan että herkut on syytä pistää jäähylle taas vähäksi aikaa. En saarnaa aiheesta, kukin kohtelee kehoaan ja aivojaan juuri siten kuin itse parhaaksi näkee. Sanomattakin on selvää, että stressin lisäksi naulaan kannattaa laittaa tupakointi, alkoholi ja muut päihteet. Niillähän sitä itseään myrkyttää säännöllisesti, jos ne kuuluvat elämäntapoihin. Sitä kautta ympyrä kuitenkin sulkeutuu, että jos ei tee valintoja itsensä ja oman aivoterveytensä parantamisen eteen, ongelmat usein vaativat hoitoa julkisvaroin. Ahdistus on matala-asteisen tulehduksen voisi sanoa näkyvä muoto, ja se kiilasi juuri mielenterveysongelmissa masennuksen ohi länsimaiden yleisimpänä vaivana. Meistä kahta kolmasosaa ahistaa, ja monia sillä tasolla, että työt jää tekemättä ja hommat hoitamatta, kun ei vaan pysty. Ahdistus kaventaa yhteistä kassaa kahdelta suunnalta, kun veroeuroja jää maksamatta ja niitä kuluu muun muassa psykoterapiaan, jolla ahdistusta hoidetaan. Ahdistuneen maailmankuva kaventuu, koska hänellä on stressi hengissä selviämisestä. Hän on hälytystilassa ja näkee vaaroja kaikkialla, eikä hän luota elämään eikä ihmisiin yleensä ottaen. Kyseessä on evoluutiossa palvellut piirre, ahdistusta kokeneet ovat havainneet vaaroja ajoissa ja kyenneet väistämään niitä, ja siten säilyneet hengissä. Nyky-ympäristössä ahdistus auttaa lähinnä välttämään sosiaalisia kontakteja ja muun muassa työntekoa. Ahdistukseen tehoaisi hyvä uni, stressittömyys ja laadukas ravinto, tupakan, alkoholin ja päihteiden välttäminen sekä bonuksena liikunta. Mutta mistä saada kiinni kun ahdistus vie? 

Voi olla, että ahdistuskehän katkaisuun tarvitaan radikaali muutos, työn tai asuinympäristön vaihtaminen tai koko elämänrytmin uusiksi pistäminen. Jos ihminen tekee jonkinlaista itsetutkiskelua ja itseensä tutustumista, hänellä usein on kyllä jonkinlainen käsitys siitä, mikä olisi hänelle hyväksi. Mistä hän nauttisi. Yleisesti ottaen elämänrytmin rauhoittaminen ja velvollisuuksien karsiminen tuntuu olevan se, mistä moni saa apua. Se ei välttämättä tarkoita työnteon lopettamista! Työtä voi tehdä niin monella tavalla, ja joskus pelkkä tauko voi auttaa selvittämään asioita oikeisin mittasuhteisiin. Joskus taas on tärkeää että työ säilyy, jotta edes jokin asia elämässä pysyy muuttumattomana, kun muut menevät uusiksi. On mahdollista että käy niinkin, että kun ahdistunut ja stressaantunut ihminen irtisanoutuu, hän jää kotiin pyörittämään kehäänsä, eikä tilanne helpotu yhtään. Tahto siihen, että tästä selvitään, on tärkeää. Ja jotta tahto olisi mahdollinen, on voitava uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, eli siihen, että itsellä on kontrollia edes vähän asioihin, joita itselle tapahtuu. Jos en pysty valitsemaan paremmin kuin ennen, pystyn edes kieltäytymään juuri tästä annoksesta e-koodeja ja synteettisiä ruoankaltaisia valmisteita, tai pystyn edes kieltäytymään tästä myöhään yöllä televisiosta tulevasta jaksosta realityohjelmaa. Tänä viikonloppuna en vedäkään kännejä, vaan nukun yöni hyvin. Ihan liikaa vaadittu, eikö? Tai sitten ei, kun oikein miettii. Ehkä siihen pystyykin! Aivot kiittää, kun elimistön ja elämänlaadun eteen tekee ihan pieniäkin muutoksia. Aivot ovat muokkautuvaiset ja uusia yhteyksiä syntyy koko ajan, myös vanhemmalla iällä. Sinä voit siellä tietysti miettiä, mitä hyötyä siitä on, että aivoja huomioi. Lähinnä olotila se kai on, joka meitä eniten motivoi. Ymmärrän, että kirkas ajattelu ei ehkä ole kauhean lähellä arkea, mutta eläisitkö mieluummin seuraavat vuodet stressaantuneena vai stressittömämpänä, väsyneenä vai levänneempänä, nuutuneena vai ravitumpana, vatsakivuissa vai terveempänä?