Mielikuvien hinta eli hevoskauppa

 Tuttuun tapaan aloitetaan luettelemalla disclaimerit. Minä en ole hevoskaupan ammattilainen, en osta enkä myy hevosia työkseni. Myyn työkseni ruokaa, toistaiseksi, 20 vuoden kokemuksella. Olen ostanut hevosia elämäni aikana kymmenen, joista olen myynyt neljä ja lopettanut kolme. Voin sanoa, että todellakaan en ole jäänyt rahallisesti voitolle, mutta joka hevoselta olen kyllä oppinut paljon. Hevosten vaihtuvuus on kohtalainen paikassa, jossa pidän omiani, ja sen puolesta saan hiukan näkökulmaa siihen, mitä hevoskauppa on todellisuudessa. Pyrin kirjoittamaan niin, että ketään ei voida tunnistaa, joten kukaan ei voisi kirjoituksistani loukkaantua. Toki aina se on mahdollista, se on jo nähty. Jos kirjoitan tähän nyt sanan "vessapaperirulla" niin joku voi siitä vetää herneen nenään, ja tavallaan se liittyy hevoskauppaan sekin. 

Kun ihminen tulee ruokakauppaan ostamaan Ruispalaa ja Oltermannia, hänellä on tietty mielikuva tuotteista sekä niiden hinnasta. Mielikuvaa verrataan todellisuuteen, onko tuotteita tarjolla sillä hetkellä ja mitä hintanäytössä lukee. Sillä perusteella sitten tehdään ostopäätös tai ostamatta jättämispäätös, kävellään kassan kautta kaupasta ulos ja kotona tuotteet kulutetaan. Jos vaikka leipä onkin homeessa, on kuluttajalla mahdollisuus reklamoida se, saada rahat takaisin tai uusi paketti tilalle. Prosessia helpottaa se, että molemmat ja monet muut tuotteet on hyvin pitkälti standardoitu, jokainen kappale Oltermannia on aikalailla samanlainen kuin ne muut kappaleet sitä samaa tuotetta. Kuluttajan mielikuva juustosta vastaa hyvin pitälti sitä, mikä se juusto todellisuudessa on, oikeastaan vain tuotevirhe kuten home voi aiheuttaa sen, että kuluttaja valittaa ostopäätöksestään. Myös hintataso on melko standardi eri myymälöidenkin välillä, kuluttaja osaa itsenäisesti miettiä, onko juuri tässä kaupassa Oltermanni oikeanhintaista, kalliihkoa vai edullisehkoa. Ja niin edelleen. 

Parisuhdemarkkinoilla taas ei yleensä tehdä ostoksia, mutta valintoja kyllä. Siellä valikoidaan toisesta ääripäästä, eli yksilöiden joukosta yksilöitä. Kumppaniehdokkaissa ei ole paljonkaan standardia, muuten kuin ehkä se, että ihmisten ryhmästä yleensä etsitään yhtä ihmistä. Joka ikiseen ehdokkaaseen pitää tutustua erikseen, jotta voidaan päästä käsitykseen siitä, minkälainen hän on ja miten hän sopisi itselle pariksi. Yleensä näillekin markkinoille ihminen lähtee vahvoilla mielikuvilla varustettuna, hänellä on visio, toiveet ja valmiit ajatukset etukäteen siitä, minkälaista kumppania hän etsii. Millainen tuo tuleva puoliso on. Sitten tätä mielikuvaa verrataan ehdokkaisiin, joita ei välttämättä malteta tarkastella realistisesti, vaan yritetään sovittaa tuohon mielikuvan luomaan sapluunaan, jotta se täydellinen puoliso löytyisi. Ihmiset ovat usein voimakkaan motivoituineita löytämään itselleen täydellisen kumppanin. Vaan ajan kanssa väkisinkin paljastuu niitä todellisia piirteitä ihmisestä, joka ei alun perinkään täysin vastannut tuota etsijän mielikuvaa, ja seurauksena voi olla iso pettymys, ero ja uuden etsintä. 

Nyt vasta päästään aiheeseen. Hevoskauppa on jotakin tuolta väliltä. Hevosta etsiessään ihmisellä on yleensä toisaalta käsitys jonkinlaisesta standardista, hevoset tietyllä tavalla ovat kuin Oltermanneja kylmähyllyssä, jokainen on lähtökohtaisesti terve, tietyllä koulutustasolla ja tietyin ottein käsitelty, tietyn luonteinen jne. Sen lisäksi tulevat nuo yksilölliset jutut, oma mielikuva siitä millainen se oma unelmien hevonen on, ja miten juuri nämä yksilöt, joita sapluunaan sovitellaan, käyvät tuon mielikuvan kanssa yksiin. Ja sitten seuraa se suuri lässähdys: täydellistä hevosta ei ole olemassa. Aivan kuin ei ole täydellistä ihmistäkään, eikä itse asiassa täydellistä Oltermannia. Kaikissa meissä on juttuja, jotka ovat prosessissa menneet tilttiin, ja lopullinen tuotos on jotain vähän sinne päin, tavalla tai toisella. Oltermannissa ehkä vähiten, kaikki kunnia ja arvostus sinne. Jokaisessa meissä ihmisistä on esimerkiksi lukuisia geneettisiä mutaatioita, jotka eivät välttämättä näy mitenkään, tai niitä ei huomaa kun ei osaa katsoa, mutta niitä on. Myös hevosissa on. 

Jokainen yksilö on myös kokemustensa summa, niin ihmisissä kuin hevosissa. Siihen, millainen hevonen on nyt, vaikuttaa se, miten sitä on ihan varsasta lähtien käsitelty, ruokittu ja hoidettu, ja miten se on koulutettu, millaisissa ympäristöissä se on viettänyt aikaansa ja onko sen kehitysvaiheet huomioitu vaatimuksissa, muun muassa. Aina läpikotainen yksilöhistorian tuntemus ei tietenkään ole tarpeen, osaava silmä pystyy näkemään hevosen tämänhetkisestä olemuksesta ja käyttäytymisestä seikkoja, jotka kertovat, onko historia suunnilleen ok vai onko siellä riskitekijöitä. Niin ikään jos hevonen kokee juuri nyt kipua, taitava katsoja näkee enemmän kuin sellainen, joka ei vielä ole nähnyt montakaan kivuliasta hevosta. Olennaista on, että ostotilanteessa hevosta katsotaan sellaisena, kuin se juuri nyt on. Nähdään oikein se, mikä se on, se on juuri tässä kasvuvaiheessa ja tällä koulutustasolla, tai näillä vammoilla varustettu, tämän luonteinen, ja näin se suhtautuu vieraisiin ihmisiin, esimerkiksi. Maltetaan oikeasti katsoa ja nähdä. 

Ongelmana on, että usein mielikuvat vievät ihmistä. Ihminen lähtee hevosostoksille sillä ajatuksella, että nyt löydetään se unelmien heppa, jolla vaikkapa kilpaillaan tulevaisuudessa. Luodaan tulevaisuuteen suuntautuva mielikuva, jonka läpi sitten tarkastellaan niitä ehdokkaita, joita käydään katsomassa ostohousut jalassa. Nähdään kovin mielellään se, mitä tästä tai tuosta hevosesta voisi tulla, mutta ei niinkään sitä, mikä juuri tämä hevonen on juuri nyt. Ja myyjähän tietysti lähtee tähän mukaan, jotta saa hevosen myytyä. Tottakai aika monestakin hevosesta on mahdollista ajatella, että jos kaikki menee putkeen, siitä voi tulla vaikkapa kilpahevonen. Se edellyttää uudelta omistajalta kovaa työtä, omaa osaamista, ostettua osaamista kuten valmennusapua ja hyviä harjoitteluolosuhteita, laadukasta ravintoa, hevosen terveydenhuoltoa jne jne. Tämä osio vain helposti jätetään huomiotta. Myyjä myy hevosta, joka ei vielä ole sitä, mitä ostaja haluaa, mutta ostajan harteille jää myyjän näkökulmasta hevosen nostaminen sille tasolle, jota ostaja etsii. Ostaja ostaa hevosta, joka tulevaisuudessa on sitä mitä hän tahtoo, ja tavallaan ymmärtää, että vielä se ei ole, mutta ulkoistaa vastuun hevosen kehityksestä myyjälle jollain sellaisella tavalla, että se ikään kuin sisältyy hevosen prosessiin, se on jo hevosessa ostohetkellä kuin kukan nuppu. 

Mielikuva ja todellisuus ovat valovuosien päässä toisistaan. Varsoja myytäessä tämä varsinkin pitää paikkansa, koska varsat ovat lapsia, niistä voi tulla melkein mitä tahansa, mutta vielä ne eivät ole muuta kuin söpöjä riiviöitä. Se millaiseksi varsa kehittyy, riippuu todellakin paljon siitä, mitä sen kanssa tehdään ja miten, ja millaiset sen jatkokehitysolosuhteet ovat. Itsestään jossain puoliksi unohdettuna pihan perällä se ei kasva unelmien kilpahevoseksi vaan todennäköisesti ongelmakäyttäytyjäksi, joka myydään käsittelemättömänä ja hoitamattomana ajanpuutteen vuoksi puoli-ilmaiseksi ensimmäiselle ostajalle. Suomessa olisi aivan valtava tarve ihmisille, joilla on aikaa ja rahaa paneutua kaikkiin näihin 2-4-vuotiaisiin kouluttamattomiin ja käsittelemättömiin nuoriin lupauksiin, joista "voi vielä tulla" vaikka ja mitä, mutta joille omistajalla ei juuri nyt olekaan aikaa. Nuori hevonen on vaativa koulutettava, vaikka sen kanssa olisi alusta alkaen edetty järjestelmällisesti ja taiten, koska se on monessa kohtaa epävarma ja rajoja kokeileva. Surullisia kohtaloita ovat ne, joita ei ole jossain vaiheessa enää uskallettu edes lähestyä, hevonen on viettänyt aikansa yksin ja ollessaan aikuisen hevosen raameissa mutta arka ja uhmakas, ei monta vaihtoehtoa sen tulevaisuudelle ole jäljellä. Harva niin taitava ihminen joka pärjäisi, haluaa investoida näihin ja ottaa riskejä omasta loukkaantumisesta, että tällaisille tapauksille löytyisi enää ottajaa. 

Hevoskauppa muodostaa X-kuvion, jossa myyjien mielikuvat ja hintapyynnit lähtevät toisesta reunasta ja ostajien mielikuvat ja hintakäsitykset toisesta. Jossain kohtaa ne leikkaavat, mutta monessa kauppatilanteessa ollaan oikeasti yllättävän kaukana toisistaan. Myyjällä on käsitys siitä, että tällä hevosella on vaikka ja kuinka hyviä ominaisuuksia, on sen oltava tervekin kun ei ole oirehtinut mitään, ja koska vaikkapa esteillä ei ole vielä tullut rajaa korkeudessa vastaan, hyppykyky on uskomaton. Hintapyynti yli kymppitonni, vaikka näytöt puuttuu. Ostaja taas etsii yleensä kilttiä ja kaiken nähnyttä hevosta, joka ei pelästy vaikka singolla ammuttaisiin korvan juuressa, toimii kaikissa tilanteissa täysin ja maastoilee rauhassa yksin, tällaisesta kultakimpaleesta ollaan valmiita tarvittaessa maksamaan jopa kolme tonnia. Siitä sitten lähdetään hieromaan kauppaa. Sekin on murheellista, että harva ostaja tuntuu ymmärtävän, kuinka paljon työtä todellisuudessa vaatii se hevosen totuttaminen aivan kaikkeen, ja kuinka sen pitäisi tulla ikään kuin kylkiäisenä, tästä työstä ei pitäisi joutua maksamaan mitään. Hevonen, joka ei ole nähnyt kuin oman pihaton, on saman hintainen, kuin hevonen, jota on käytetty joka paikassa, totutettu siihen tähän ja tuohon, siedätetty ja koulutettu. 

Samoin luonne on asia, joka tulee ostajalle kaupan päälle. Lähtökohtaisesti hevosen pitäisi olla kiltti ja kaikkien käsiteltävissä, koska se on luonteeltaan sellainen, hevoset ovat sellaisia. Itse asiassa eivät ole, kiltteys ei ole luonteenpiirre. Hevoset ovat luonteeltaan yleensä sosiaalisia ja hyväntahtoisia, mutta eivät ne synny tänne miellyttämään ihmistä. Siihen ne pitää opettaa. Kiltin luonteen taustalla on se, että hevosella on runsaasti hyviä kokemuksia ihmisestä ja erilaisista ihmiseen liittyvistä toimista, sillä on syytä olettaa hyvää, eikä sen tarvitse pelätä. Minä ajattelen niin, että lähtökohtaisesti hevosen kuuluu olla elossa. Siitä pitää näkyä elämisen ilo, se kertoo paljon terveydentilasta myös. Jos tuulenpuuska saa hevosen tekemään pukkiloikan ja sen ilme on kirkas, se on minusta hyvä asia. Hevosen voi silti kouluttaa olemaan tekemättä pukkiloikkia ihmisen kanssa työskennellessä, sen ei tarvitse pönöttää sahapukkina tarhassakin tuulenpuuskien kourissa ollakseen kiltti. 

Moni ostaja teettää hevosella ostotarkastuksen eläinlääkärillä, mikä on ihan fiksua kyllä varsinkin, kun kyseessä on arvokkaampi hankinta. Silti nämä tarkastukset eivät kerro kaikkea, ja sittenkin ne kertovat vain ja ainoastaan hevosen fyysisestä terveydentilasta, ja hieman käsiteltävyydestä. Silti kukaan ei pysty sanomaan, että juuri tänään tässä kunnossa oleva hevonen olisi samanlainen vielä huomenna. Vaikka ostohetkellä pystytään sulkemaan tietyt viat pois, voi jokin epämääräinen oirehtiminen alkaa heti kaupanteon jälkeen ja sitä voidaan joutua tutkimaan ja hoitamaan kalliisti ja kauan, se voi mennä ohi tai se voi johtaa jopa eutanasiaan lopulta, eikä kyseessä välttämättä ollenkaan ole niin sanottu myyjän kusetus, mihin usein näissä tapauksissa kuulee vedottavan. Puhutaan taas mielikuvista, kun pyritään ostamaan hevonen, joka on ensikesänä ja viiden vuoden päästä vielä se terve rakas perheenjäsen, juniorin kilpakumppani ja tädin maastopulla. Ainut keino, millä hiukan pystyy varmistumaan siitä, että hevonen on tulevaisuudessakin sitä mitä se on nyt, on nähdä se juuri sellaisena kuin se on. Käydä katsomassa ehdokkaita ja avoimin silmin oikeasti katsoa, miltä sen yleisolemus näyttää, miltä sen rakenne näyttää, miltä sen käsiteltävyys näyttää, miltä sen luonne näyttää, ja näin. 

Puhutaan, että hevosesta pitää tulla hyvä fiilis. Sanon suoraan, että harvasta hevosesta tulee ostohetkellä sellainen fiilis, että Juuri Tämä on se Minun Elämäni Hevonen. Se on vähän sama kuin Tinderissä ihastuisi ensi silmäyksellä. Tai jos tulee, niin sitten se ostetaan kaikkine niine vikoineen ja riskeineen, jotka sinne fiiliksen alle piiloutuu. Minä uskon, että hyvä fiilis hevoskaupoilla tarkoittaa sitä, että hevonen vaikuttaa hyvävointiselta, tasapainoiselta, luottavaiselta, ja tällä tavoin hyvillä fiiliksillä olevalta. Joku hevonen on henkisesti pidättyväisempi ja tarvitsee pitemmän tutustumisajan tiettyyn ihmiseen, ennen kuin siitä tulee se luottopeli, joku toinen taas luottaa suunnilleen saman tien. Itselläni oli tamma, joka luotti ainoastaan itseensä. Se oli minulla kolme vuotta ennen lopetusta, ja koko sen ajan se luotti hiukan enemmän ja hiukan enemmän minuun, muttei koskaan täysin. Mutta aina sen verran, mitä se luotti enemmän, sen luottamukseen todella pystyi luottamaan, tasan minä, ei vieras ihminen. Moni haaveilee tällaisesta hevosesta, että juuri hän olisi juuri tämän hevosen ainut luottoihminen. Käytännössä elämästä tulee hankalaa, jos hevonen ei luota kehenkään muuhun ihmiseen yhtään. Silloin täytyy itse olla hoitamassa hevosta aina, oli korona tai koiran synttärit. 

Suomessa toimii myös hevoskauppiaita, jotka tienaavat elantonsa myymällä hevosia. Tällaisten kanssa asioidessa on hyvä muistaa, että heille tavoite on saada hevosista kate, jolla maksaa itselle palkka. Toki yksityinen myyjäkin usein yrittää saada ainakin omat pois, mutta ehkä hintapeli on silti hiukan erilaista, koska yksityistä myyjää voi motivoida myös esimerkiksi tarve päästä hevosesta eroon nopeasti, ei pelkkä kate. Toisaalta ammattimyyjän kanssa asioidessa voi olettaa kauppojen olevan sujuvat ja nopeat, omalle vastuulle jää varmistua siitä, että hevonen todella vastaa sitä käsitystä, mikä itsellä siitä on. Mainitsen vielä kerran, että vaikka hevosista haaveilu on ihanaa, kun ollaan tositoimissa eli hevoskaupoilla, jätä haaveen vaaleanpunaiset sävylasit autoon ja tarkastele hevosta ihan raa'assa päivänvalossa sellaisena kuin se on. Tai jos et itse pysty, ota mukaan yksi tai vaikka kymmenen realistia, jotka voivat katsoa puolestasi ja kertoa rehellisen mielipiteensä. Niin, ja lopuksi, tee ne paperit. Maksa heti koko summa, ja muista omistajanvaihdos, jos hevonen on Hippoksen rekisterissä. Näin vältytään monelta mielipahalta, riidalta tai jopa syytteeltä, joita silti voi tulla, jos hevonen ei vastaakaan sitä, mitä kauppakirjassa seisoo.