Somekritiikki

 Millaista liikettä sun keho kaipaa tällä viikolla? Kysyi ensimmäinen silmiini osunut mainos sunnuntaiaamulla, kun avasin facebookin. Eka ajatus oli, että eeeeeeiiiiii minkäänlaista, haluan levätä! Kehoni kaipaa samassa toukka-asennossa peittoihin koteloituneena muumioitumista koko päivän, mieluiten koko loppuelämän. Syksy alkoi ja kaikki mitä piti saada valmiiksi kesän aikana on kalkkiviivoilla saatu kasaan, mutta kehossaan sen tuntee. Niitä valintojahan ne on, tekeekö itse vai ostaako palveluna, vai jättääkö vaan. Tai järjestäisikö elämänsä niin, että se olisi mahdollisimman helppoa ja mukavaa, vaatisi minimaalisesti vaivannäköä. Mutta somesta mun piti jatkaa kirjoittamista ja siitä mihin viime tekstissä jäin, eli tiedä mitä ostat, mihin pääomasi laitat ja mitä oikeasti haluat. Kehon kuuntelu on siinä yksi väline, keho kyllä kertoo mitä se kaipaa, millaista liikettä ja minkälaista ravintoa, kunhan sitä herkistyy kuuntelemaan. Kertoo se levon tarpeenkin, usein me vaan sivuutamme sen viestit, koska pitää sitä ja täytyy tätä. 

Sosiaalinen media on ulottuvuus joka ei ole totta. Se ei ole tässä ja nyt, vaikka kuinka inhorealistista tekstiä itse kukin sinne syytäisi. Meidän kaikkien kaikki päivitykset ovat jollain tasolla tulkintoja tosielämästä ja siitä kerrottuja kertomuksia, eivät autenttisia kuvauksia. Sen lisäksi tosi moni tekee jossain määrin brändäystä samalla, eivät pelkästään ne hyvinvointialan toimijat, joita viime tekstissä sivusin. Me luodaan postaus postaukselta pitempiaikaista kuvaa siitä, minkälaista meidän elämä oikein on. Kuvien tyyli, tekstin asu, sanavalinnat, musiikki, kaikki osallistuu sen mielikuvan ja käsityksen luomiseen. Paljon parjattu tyyli on se, kuinka moni päivittää pelkkiä onnen hetkiä ja onnistumisia. Että ei kenenkään elämä ole pelkkää hypeä. No ei olekaan, mutta toisaalta mukavampi niitä on varmaan lukea, kuin vaikka meikäläisen rypemistä. Toisaalta toisten onni aiheuttaa helposti kateutta lukijoissa, kuten myös hyvin brändätty pitkien ihanien aamujen elämä, ja moni muu. Kateus on katsojan silmässä, sanotaan, ja osin sekin pitää paikkansa. 

Somessa on meneillään kilpailu siitä, kenen elämä on parasta. Olen liittynyt facebookiin vuonna 2006 ja tuolloin päivitettiin vielä silkasta päivittämisen hämmennyksestä. Että oho kun kirjoitan näin ja painan "julkaise" niin sen näkee kaikki. Ja vähän myöhemmin sinne saattoi laittaa kuvia, wau! Tuolloin suurin osa ihmisistä vielä varmaan ihan oikeasti kirjoitteli omasta elämästään, mutta hyvin nopeasti alkoi henkilökohtainen brändäys, tiedostamatta ja tietoisesti. Osa hoksasi äkkiä, että tällä voi tehdä rahaa. Nykyään en usko suunnilleen mitään, mitä somesta luen. Se on viihdettä, jota tuotan itsekin, mutta se on aina jostain näkökulmasta tehtyä. Teksteillä ja kuvilla halutaan välittää joku pointti tai luoda joku käsitys, niillä halutaan vaikuttaa. Ja tuo maailma joka niistä rakentuu, on rinnakkaistodellisuus, jolla ei ole tämän fyysisen todellisuuden kanssa enää mitään tekoja. Ja ongelmia syntyy, kun joku uskoo, mitä joku toinen kirjoittaa. Joku voi huonosti, kun vertaa omaa elämäänsä siihen utopiaan, jota somesta näkee. Eteerisiin ihaniin aamuihin, jolloin keho ja mieli on levännyt, aamukahvi maistuu ihanalta ja on kaikin puolin hyvä olla. Jollakulla voi toki ihan oikeasti olla tuollainen aamu juuri tänään, mutta tuskinpa joka päivä. 

Se osa meistä, joka somessa esiintyy, on egoa. Vaikka mitä mainostettaisiin kuinka aitona minuutena ja läsnäolona, se ei sitä ole. Syy on yksinkertaisuudessaan se, että kaikki someen tuotettu materiaali on välitettyä, kerrottua tietoa, representaatio. Minä kerron itsestäni, kun julkaisen jotain. En siis ole itse siellä, vaan olen täällä, näppäimistön tällä puolella. Kuvien manipulointi ja tekstin valinta ovat kerronnan keinoja, eivät olemisen tapoja. Sen vuoksi, tekisi mieleni jyrähtää, ei koskaan pitäisi verrata itseään, omaa olemistaan ja omaa elämäänsä siihen, mitä somesta näkee ja lukee. Ja mitä kaikkea meille syötetäänkään tuossa tarinalaarissa, jonka sisällöntuotantoon meistä osa osallistuu. Viime tekstissä puhuin kursseista ja koulutuksista, sivuan niitäkin vielä. Meille tarjotaan yhä enenevissä määrin tekoälyn tuottamaa materiaalia, sisältöä, jolla ei ole totuuspohjaa enää edes nimeksi. Tuntuu että puolet suomalaisista elää vauraaksi manifestoitua elämää verkkokurssien tuotoilla, mainonnasta päätellen. Osta tämä ja tuo koulutus, niin sinustakin voi tulla kaltaiseni onnellinen ja hyvinvoiva. Haluaisitko sinäkin olla atlantisprinsessa, energeettinen korkeavärähteinen henkivälittäjä tai maallista mammonaa puoleensa vetävä parantaja? Maksa ensin viisi tuhatta euroa tästä kurssista niin saat porttienergiat käyttöösi. 

Se on ihmisen ego joka siellä markkinoi. Se ei ole korkeampi värähtely, ei hyvinvointi eikä seesteisyys, vaan jonkun ego joka on kirmannut laukalle. Useita toisiinsa kolisevia egoja. Tottakai somesta löytyy paljon myös ihan informaatiota, oikeaa ja virheellistä. Se on kätevä väline ihmisten koolle kutsumiseen esimerkiksi erilaisiin reaalimaailmassa järjestettäviin tapahtumiin. Siellä voi myös markkinoida todellista bisnestään ja totta tosiaan brändätä yritystään. Mutta henkilökohtainen se ei enää ole, samalla tavalla kuin silloin 20 vuotta sitten. Ja siinä piilee toinen sudenkuoppa: sinne ei enää kannata ämpätä omaa henkilökohtaista sisältöään siinä määrin, kuin ennen. Itse sorrun tähän jatkuvasti, kirjoittelen miltä minusta muka todella tuntuu, ja ensinnäkään se ei kiinnosta oikeasti yhtään ketään, ja toisekseen joku joka sattuu sen vahingossa lukemaan, ymmärtää väärin. Samalla tulen pettäneeksi itseäni, koska minunkin egoni se täällä vaan kirjoittelee, en minä itse. Havainnoiva minä voi vierestä katsella että voi voi, siellä se taas hakee huomiota itkemällä facebookissa kuinka epäreilua on elämä. Se, havainnointi, on läsnäoloa, ei se itkeminen. 

Monenmoisten koettelemusten kautta olen päätynyt saamaan jonkinlaisia hetkellisiä käsityksiä siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Ja se tärkeä ei ole somessa. Se on tässä missä minä olen, niissä asioissa, jotka minua oikeasti kiinnostaa, ja joita minä oikeasti teen. Senpä takia asioita ei pidä tehdä vain sen vuoksi, että niitä ikään kuin kuuluu tehdä. Kulttuuri ja ihmiselo ylipäätään luo paljon kaikenlaisia normeja ja raameja sille, mitä meidän pitäisi täällä toimentaa ja mihin elämämme käyttää. Some osallistuu tähän projektiin. Mutta mikään siitä ei ole määräys, sinä saat silti tehdä mitä oikeasti haluat, kunhan et vahingoita muita touhutessasi. Esimerkiksi se, että minä elän tällä hetkellä täysin hevosten kanssa ja kautta, ei ole ihan tavanomainen valinta ainakaan niissä elämän ja somen viitekehyksissä, joihin itse olen törmännyt. Silti kukaan ei pysty minua estämäänkään, kun toimin omilla rahoillani ja oman panokseni varassa. Tärkeää on se, että se tuntuu minusta hyvältä ja oikealta, se tuo minun elämääni sellaisen sisällön, joka minulle on arvokasta. Ei se, miten pystyn siitä kertomaan ja sitä markkinoimaan somessa. Olennaista on, miltä minusta tuntuu viettää aikani omien hevosteni parissa, eikä se, miten voisin kääntää elämiseni ja olemiseni tuotteeksi ja myydä sitä. 

Jossain vaiheessa onnellisen ihmisen elämään tulee piste, jossa hän lakkaa tyystin välittämästä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja miten muut hänet näkevät. On hemmetin vapauttavaa ymmärtää, että muut eivät koskaan ole olleetkaan niin kiinnostuneita minusta, kuin olen kuvitellut heidän olevan. Heillä on koko ajan ollut omat ongelmat, murheet ja asiat, joiden kanssa heillä on riittänyt painittavaa. Sen lisäksi he katsovat maailmaa omista näkökulmistaan, jotka ovat täysin erilaiset, kuin minun. Muut eivät näe niitä muhkuroita jaloissa ja vatsassa, joita itse tuijottaa maanisesti peilistä ja vertaa somessa näkyviin sileisiin vartaloihin. Muut eivät tänään keskity typeriin sanoihin, joita omasta suusta on 11 vuotta 4 päivää ja 16 tuntia sitten päässyt. Eikä muita hyvin todennäköisesti kiinnosta, onko oman kylpyhuoneen laatat ostettu Bauhausista, Italiasta vai kaivettu roskalavalta. Ego se täällä huutelee huomiota, kun pyörittelee omia aivopähkinöitä päivästä toiseen. Koska muut ihmiset hengailevat pääasiassa omissa kuplissaan, he tuskin huomaavat edes sen tason asioita, että vaihtoiko se joku toinen työpaikkaa, tai syntyikö sille lapsi. Tosi ystävät tietävät toistensa asiat paremmin, mutta avainsana: tosielämästä. Arkielämän kohtaamisista. Ei somesta. Läsnäolosta, ei kertomuksesta nimeltä minun elämäni. 

Itse olen huomannut vaistomaisesti vetäytyväni somesta sitä mukaa, kun olen enemmän löytänyt merkityksiä omasta live-elämästäni. Päivitän paljon, mutta vasemmalla kädellä. Kavereidenikin päivitykset ovat minulle välähdyksiä heidän elämistään, eivätkä ne muodosta jatkumoa tai elämänkaarta minun ajattelussani. Muistini resurssit eivät yksinkertaisesti riitä sellaiseen. Some on muuttunut videoiden myötä niin nopeatempoiseksi, etteivät minun aivoni ymmärrä sitä. Tekoälyn tuottamat jutut ja ihmisten egojen luomat hipahuuhaat ovat taitavasti kietoutuneet todellisuutta kuvaavaan sisältöön niin, etten enää osaa nopeassa tahdossa erotella, mikä on totta ja mikä ei. Niinpä kaikki menee kategoriaan epätosi. Parhaimmillaan some voikin olla hauskaa ja helppoa viihdettä, mutta siitäkin pitää osata irrottautua milloin tahansa. Se voi olla koukuttavaa, varsinkin jos Fear of Missing Out alkaa vaania olan takana; tila jossa pelkää menettävänsä jotain olennaista sisältöä, jos ei koko ajan selaa. Muistutus erityisesti itselle: siellä ei ole mitään sellaista sisältöä, jonka menettämisestä voisi aiheutua jotain todellista uhkaa. Ei vaan ole, se on hömppää ja ylimääräistä ekstraa, ei sen enempää. 

Some jossa kerran pääsimme paljon lähemmäs toisiamme, etäännyttää meitä nyt vauhdilla. Tällä kirjoituksella halusin herätellä. Mikäli some tai mikään siellä aiheuttaa sulle pahaa oloa, vertailun tarvetta, riippuvuutta tai huonommuuden tunteita, sulje se ihmeessä. Siellä ei ihan oikeasti ole mitään sellaista, minkä vuoksi kannattaisi kärsiä. Sun elämä tapahtuu siinä missä fyysisesti sijaitset juuri nyt, ensimmäisenä yritä tuoda oma mielesi ja läsnäolosi takaisin sinne sun kehon luo. Että olisit kokonainen ihminen juuri siinä, etkä niin että keho kolotuksineen on jossain ja mieli epätoivoisena aivan muualla. Usko vaan kun sanon, että hyvinvointi lähtee sieltä käsin, ei somen hyvinvointisivustoilta eikä äpeistä. Sieltä missä kuulet omat sydämesi lyönnit ja tunnet, kuinka sormet lämpenee kun kädet tunkee kainaloihin. Siellä olet sinä, ainutlaatuinen ihminen, jolla juuri siinä ja nyt ei toivottavasti ole mitään hätää. Voit hengittää syvään. Sieltä käsin voit tehdä huomioita, mitä juuri sinä oikeasti kaipaat ja minkälaisista asioista pidät. Mihin sinun kannattaa sijoittaa rahasi ja tarmosi, mistä sinä saat itsellesi sellaista sisältöä, joka saa sinulle aikaan parempaa oloa. Se voi olla jotain ihan muuta, kuin mitä Tarja tai Kerkko tekee somessa, mutta se on täysin ok. Aidot tunteet eivät pääse versomaan epäaidoissa ympäristöissä.